Muistoja New Yorkin matkalta 1.1.–7.1.2016

Sinkkuelämää sarjaa seuranneena yksi haaveistani New Yorkin reissulla oli käydä kurkkaamassa Carrien kotikatua, mikäli se osuisi kätevästi muuhun ohjelmistoon. Lähtöpäivänä menimme tutustumaan High Laneen, joka on käytöstä poistettu, katutason yläpuolella kulkeva, 2,3 km pitkä raideyhteys Gansevoort Streetin ja 34th Streetin välillä. Junaradan tilalla on nykyisin kaunis, suosittu puisto, johon tutustuminen on maksutonta.

Hektisen viikon päätteeksi tämä oli sopivan rauhallista ajanvietettä ja Ilkka sai samalla piilojuopoteltua hotellille ostetun oluen, jonka maan tapojen mukaisesti naamioimme paperipussiin. Matkan varrella meitä viihdyttivät erilaiset katutaiteilijat, joita sai rahoittaa oman fiiliksensä mukaan. Reittimme kulki kohti etelää ja puiston loppupäässä huomasin, että emme olleet kovin kaukana kuvauspaikkana toimineesta kadusta, 66 Perry Streetistä.

Itse sarjassahan Carrien kuvailtiin asuvan Upper East Sidella, mutta kuvauksiin käytetyn asunnon julkisivu sijaitsi West Villagessa. Tarkkojen koordinaattien ansiosta löysimmekin oikean kadun ja talon aika nopeasti, joka kieltämättä näytti heti teeveestä tutulta. Rappusille ei tosin ollut asiaa, sillä eteen oli vedetty naru. Emme olleet varmaan ensimmäiset paikkaa bongaavat, joten naapurusto saattoi olla vuosien mittaan kypsynyt mahdollisiin ovikellon soittelijoihin ja kyselijöihin.

Sarjan ympärillä pyörivä glamour karisi aika nopeasti paikan päällä kadulla olleiden roskapussien, koirankakkojen ja toinen toisensa perään tiukasti pysäköityjen autojen ansiosta. Sarjassahan katu esitellään autottomana tai Mr. Bigin tyylikäs auto pysäköitynä ikkunan alle. Carrie liihottelee kadulla mitä kauneimmissa mekoissa ja tunnelma on seesteinen. Paikan päällä katu ei erotu naapurikaduista juuri mitenkään, vain toinen paikalle eksynyt sarjan fani nappaa hänkin nopeasti valokuvan ja jatkaa matkaansa. Sarjan tosiystäville järjestetään paljon kiertokävelyitä ja -ajeluita, niistä löytyy lisätietoa googlettamalla.

Pitkän kävelyrupeaman jälkeen oli aika katsastaa lähistöllä oleva ruokatarjonta. Ilkka muisti kuulleensa jotain mainintoja ravintolasta nimeltä Spotted Pig, johon ei karttamme mukaan ollut pitkä matka. Pilkulliset porsaat somistivat kulmakuppilan näköistä ravintolaa, joka oli kohtalaisen täynnä. Mahduimme kuitenkin sisälle ja pienen odottelun jälkeen meidät ohjattiin pöytiin. Olimme puolivahingossa eksyneet sillä hetkellä Michelin-tähden omaavaan ravintolaan, joskaan tämä ei ulkoasunsa puolesta heti vastannutkaan sitä mielikuvaa mikä meillä kyseisistä ravintoiloista. Erittäin täyttävät mätöt ja hieno ranskalaisvuori maittoivat nälkäisille kulkijoille. Aterian kruunasi vielä suussa sulava banoffee-torttu. Näillä eväillä oli hyvä jatkaa kotimatkalle.