Podgorica on Montenegron pääkaupunki ja samalla maan suurin kaupunki, jossa asuu noin 190 000 ihmistä. Se sijaitsee maan eteläosassa, lähellä Adrianmerta ja Skutarijärveä, ja toimii Montenegron hallinnon, talouden ja kulttuurin keskuksena.
Kun parin sadan kilometrin ja viiden tunnin tuskanhikisen matkanteon jälkeen jalkauduimme bussista ulos Podgoricassa, luonto otti luulot pois suomalaisilta turisteilta.
Uljaiden vuorten keskellä, suojassa Välimeren tuulilta, meitä odotti matkamme ainakin toistaiseksi paahtavimmat helteet. Lämpötila ei laskenut yölläkään alle 20 asteen, mutta päivisin kaupunki muhi käytännössä koko valoisan ajan miltei 40 asteen tuntumassa.
Tästä syystä pelkkä ilmastoidusta hotellista ulos astuminen teki tiukkaa, ja teimmekin vain varsin lyhyitä pyrähdyksiä kaupungille. Riittävän kuumassa kelissä ei ruoka maistu ja juotu vesikin vain velloo vatsassa. Juoda kuitenkin pitää säännöllisesti ja runsaasti, eikä kokonaan syömättäkään pärjää pitkään.
Majoitus - Podgorica Hilton
Hotellin houkutukset olisivat ilman tuomiopäivän helteitäkin olleet miltei vastustamattomat. Kultajäseninä meillä oli pääsy hotellin Executive Loungeen, jossa oli jääkaapissa tarjolla aamusta iltaan jääkylmää vettä, limua ja olutta.
Viinejä oli tarjolla valkoista, punaista ja roseeta sekä edellisten lisäksi valikoima väkevämpiä, kuten viskiä, giniä ja vodkaa. Omenoita ja päärynöitä oli myös tarjolla läpi koko päivän ja päivän päätteeksi, klo 18 tarjoiltiin kevyt illallinen jälkiruokineen.
Hotellin katolta löytyvä SkyBar aukesi illalla klo 19 ja tarjosi hulppeat näköalat yli kaupungin aina taustalla näkyville vuorille saakka. Auringonlaskussa käryävät maastopalot herättivät mieleen samaan aikaan valtavan surullisia sekä luonnon kauneudesta hurmaantuneita tunteita.
Ensimmäisestä kerroksesta löytyi pääsy spa-osastolle, jossa itse spa hoitoineen taisi jäädä ainoaksi hotellin palveluksi, jota emme käyneet kokeilemassa. Sen yhteydessä nimittäin oli yksi suurimmista ja monipuolisimmista ikinä näkemistämme kuntosaleista hotellissa, sekä upeasti valaistu suuri uima-allasosasto, jossa oli varsinaisen uima-altaan lisäksi lökötuolit ja poreallas.
Aamiainen oli monipuolinen ja täytti hyvin niin tehtävänsä kuin vatsammekin. Hiltonin aamupalaan voi lähes aina luottaa.
Ravintolat
Hard Rock Cafe Podgorica
Ottaen huomioon, että itse Podgorican kaupunki vaikutti melko pieneltä ja jopa tylsältä, olimme yllättyneitä siitä, että sieltä löytyi paitsi täysverinen Hilton-hotelli, mutta myös Hard Rock Cafe.
Päätimme käydä syömässä aidot HRC-annokset pitkästä aikaa ja katsastaa myös paitavalikoimat. Podgorican Hard Rock Cafen osalta on pakko myöntää, että burgerit eivät olleet aivan sitä totuttua runsautta pursuavaa laatua, jota olimme odottaneet.
Ruoassa ei ollut mitään varsinaista vikaa, mutta pienellä tomaatin viipaleella ja dippikastikkeella oltaisiin jo oltu huomattavasti lähempänä sitä annosta, jonka käytännössä kaikkialla muualla HRC:ssä edestään löytää.
Paitakaupan puolellakin ostokset jäivät tekemättä, sillä Montenegro-paidat olemme ostaneet jo käydessämme Kotorissa muutamia vuosia aiemmin. Melkein kaikissa paidoissa oli Montenegro-teksti eikä Podgorica, joka olisi luultavasti kääntänyt ostopäätöksen suosiolliseksi.
Hard Rock Cafe jättikin siis hieman kylmäksi, mutta ei valitettavasti sillä tavalla, joka olisi helpottanut vallitsevassa helteessä.
Nama Sushi & Pizzeria Calabria
Google-arvosteluiden mukaan täydellisyyttä hipovia poke bowleja tarjoileva Nama Sushi löytyi aivan matkamme varrelta, muutaman sadan metrin päässä City Mall -ostoskeskuksesta.
Elämys ei aivan vastannut odotuksia, sillä henkilökunta vaikutti hieman nuivalta ja kyllästyneeltä ja poke bowlitkin edustivat ruokalajin eksoottisempaa koulukuntaa. Vai miltä kuulostaisi lohi – retiisi – ananas – banaani -poke bowl?
Henkilökohtaisesti en itse lähtökohtaisesti pidä hedelmistä suolaisessa ruoassa. Ananaksesta en järkyty, siihen törmää usein pizzassakin, jos ei ole varovainen. Mutta lohi ja banaani eivät kyllä kuulu samalle lautaselle. Kokeile vaikka.
Vesipullo ja bowlit maksoivat yhteensä 30,50 euroa, jonka päälle tarjoilija näppäili kyselemättä ja ilmoittamatta jostain hyvästä laskulle 3,50 lisää. Ehkä 34 euroa oli sopivan pyöreä luku.
Lähtöpäivänä nautitut pizzat olivat oikein maittavat ja ne olivat myös sopivan turvallista sekä tuhtia evästä tulevaa bussimatkaa varten.
Nähtävyydet
Milenijum-silta
Kaupungin halki virtaavan Morača-joen ylittävä Milenijum-silta löytyy nopeasti Googlen kuvahaulla, kun etsii nähtävää Podgoricasta. Silta onkin näyttävä ja kävimme kuvaamassa sitä viereiseltä Moskovski-sillalta. Kävelimme paluumatkalla myös sen yli, mutta silta on kyllä hienompi nähtynä muualta kuin sillalta itseltään
Morača-joen länsipuolella saavuimme rosoisemmalle lähiöalueelle, jossa hieman rapistuvat kerrostalokorttelit tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Talojen seiniin oli maalattu eritasoisten taiteilijoiden toimesta iskulauseita ja tunnuksia.
Ihan tarkkaa käsitystä ei maalausten merkityksestä syntynyt, mutta kaikki tuntuivat käsittelevän “sinivalkoisia vandaaleja”. Ilmeisesti olimme jonkinlaisen lähiöjengin reviirillä. Ainakaan kilpailijat eivät vahingossa eksy heidän alueelleen, sillä sen verran tiuhassa näitä “Blue White Vandals” -tekstejä oli.
Bogart olutbaari
Joen länsipuolelle meidät oli houkutellut olutbaari, jonka valikoimissa Googlen mukaan olisi paikallisia pienpanimo-oluita. Vastaavia baareja ei kovin montaa löytynyt, ja Bogart Bar oli lähinnä hotelliamme ja päivän reittiämme.
Baari löytyi ja sieltä löytyi myös muutaman podgoricalaisen pienpanimon oluita. Parin testatun oluen jälkeen kiinnostavimmaksi podgoricalaiseksi pienpanimoksi nostettakoon Bold Brewery, jonka IPA oli varsin hyvä
Itse Bold Brewerykin löytyy muutaman kilometrin päästä, mutta panimolla ei ole ulosmyyntiä. Lisähuomiona mainittakoon, että kuulimme Bogartissa ehtaa metallimusiikkia ensimmäisen kerran kahteen viikkoon.
Paikansimme Google Mapsista myös olutbaarin nimeltä Fermentor Craft Beer Pub, mutta paikalle vaivauduttuamme, totesimme sen olevan suljettu. Oveen oli kiinnitetty lappu, jonka kyrillisistä aakkosista ja päivämäärien näköisistä numeroinneista päättelimme baarin olevan kesälomalla heinäkuun ja elokuun ajan. Kukapa kesän kuumimpina päivinä haluaisikaan juoda olutta.
Sattumalta törmäsimme myös käsityöolutbaariin nimeltä Nora, joka vaikutti näistä kolmesta ylivoimaisesti viehättävimmältä, mutta valitettavasti baarin avajaisten kerrottiin alkavan seuraavana päivänä klo 18, eli kaksi tuntia bussimme lähdön jälkeen. Jos tulet Podgoricaan, käy puolestamme täällä ja jätä kommentti. Jäi kovasti vaivaamaan olisiko tämä ollut se kiihkeästi kaivattu katu-uskottava käsityöolutbaari.
Vanhakaupunki
Podgorican vanhakaupunki löytyy Morača-joen varresta, Hiltonilta hieman etelään. Kävelimme alueen läpi ja näimme muun muassa vanhan Ottomaanien aikakaudelta peräisin olevan kellotornin. Torni on rakennettu vuonna 1667 ja se on 19 metriä korkea.
Torni on yksi Podgorican vanhimmista rakennuksista, sillä kaupunki pommitettiin miltei maan tasalle toisen maailmansodan aikana. Tämä osaltaan selittääkin kaupungin karun ja betonisen ulkoasun – Podgorica on rakennettu käytännössä kokonaan uudelleen kaupungin kuuluessa sosialistiseen Jugoslaviaan. Jonkin verran tuoreempaakin arkkitehtuuria toki on, mutta ei juurikaan mitään vanhaa.
City Mall
Lämpötilan hipoessa ulkona neljääkymmentä, ihmiset vetäytyvät turisteja lukuunottamatta sisätiloihin. Lopulta mekin löysimme itsemme toisesta Podgorican kahdesta ostoskeskuksesta, nimeltä City Mall.
Sisätiloissa lämpötila oli mukavan viileä ja kiertelimme aikamme myymälöissä ja nautiskelimme kioskista jäätelöt. Jätskikipot kourassa totesimme, ettei ostoskeskuksesta löydy ainuttakaan istumapaikkaa, joka ei olisi jonkin kahvilan tai ravintolan pöydässä. Tämä pisti hieman silmään, koska penkkejä on kyllä löytynyt aina ja kaikkialta muualta vastaavista tiloista.
Ostoskeskuksen yläkerroksista löytyi kahviloiden lisäksi erilaisia vaatekauppoja, ja jopa yksi Game Store peleistä kiinnostuneille. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi myös suuri ruokakauppa, jossa kävimme täydentämässä vesivarastoja ja ostamassa hieman evästä seuraavan päivän bussimatkalle.
Keskustan Independence-aukion vieressä sijaitsi myös “ostoskeskus”, mutta se oli hyvin pieni ja rapistunut miljööltään. Löysimme kaupasta kuitenkin medjool-taateleita matkaevääksi, joita saimme kielimuurista huolimatta ostettua juuri oikean määrän.
Lähtöaamun valmistelut
Vietimme viimeisen ihanan rentouttavan aamun Podgorican Hiltonissa ja kävimme salilla sekä suihkussa ennen tulevaa bussimatkaa. Hotellin sali ansaitsee muuten ihan erityismaininnan ja myös respan mukaan se on kaupungin hienoimpia. Heillä käy paljon urheilijoita asiakkaina ja sen vuoksi haluavat tarjota heille ensiluokkaista palvelua. Sopii meillekin!
Respa tilasi meille taksin bussiasemalle ja kävimme ensimmäiseksi “lunastamassa” lippumme. Tällä asemalla kaikkien piti maksaa kahden euron asemamaksu, jotta pääsi laiturialueelle. Luulimme aluksi, että maksu olisi laukuista, mutta niistä veloitettiin kaksi euroa erikseen bussin kyytiin mennessä. Vahvistuksessa puhuttiin vain euron veloituksesta. Niin tai näin, kannattaa varata kolikoita riittävästi mukaan.
Bussilla Budvan ja Kotorin kautta Dubrovnikiin
Bussimme oli noin 20 minuuttia myöhässä ja lähdimme kapuamaan kohti kauniita vuoristomaisemia, joista laskeuduimme ehkä reissun upeimpiin maisemiin Montenegron rannikolle.
Bussi poimi lisää väkeä kyytiin Budvasta ja siellä olisi ollut mahdollisuus pitää vessatauko, mutta Katrilla ei ollut taskussa 50 senttistä. No, ei onneksi ollut paha hätäkään vielä.
Seuraava pysähdys oli aika pian Kotorissa ja edellisestä viisastuneena varauduimme vessataukoon eurolla, kahden euron kolikolla sekä 50 senttisellä. Euro vaihtui helpotuksen tunteeseen.
Kotorinlahti
Olimme jo aiemmin käyneet risteillen Kotorissa, joten tiesimme odottaa upeita maisemia kaupungin ympärillä ja niitä totisesti riitti. Lahti on ainakin autolla kiertäen valtavan suuri ja osittain myös erittäin ruuhkainen.
Vieressämme matkustivat uusi-seelantilaiset naiset olivat nousseet bussin kyytiin Albanian Durresista ja näin ollen viettäneet bussissa jo tässä kohtaa yli 10 tuntia.
Ruuhkien läpi kohti rajaa
Jono mateli todella hitaasti ja paikoin myös pysähteli, kun lähestyimme hitaasti kohti Montenegron ja Kroatian rannikkoa lähinnä olevaa rajaa. Ambulanssit ja poliisiautot ohittelivat meitä välillä ja niitä tuli myös vastaan.
Kello lähestyi jo kymmentä, kun pääsimme rajalle ja aikataulun mukaan meidän olisi pitänyt olla jo aikaa sitten perillä.
Rajatarkastukset ja poliisisaattue
Montenegron rajanylitys meni ohi suht kivuttomasti. Nousimme pois bussista passintarkastukseen. Odottelimme kopin etupuolella, että kaikki ovat päässeet läpi ja sen jälkeen jatkoimme aika pian matkaa.
Kroatian rajapiste oli parin kilometrin päässä ja huomasimme, että bussikuski juttelee ulkona poliiseille. Hetken kuluttua poliisi käynnistää auton, pistää vilkkuvalot päälle ja lähdemme seuraamaan heitä ohittaen todella pitkän autojonon. Huh!
Jalkauduimme vielä toiseen passintarkastukseen ja hämmästelimme toisten matkustajien kanssa, että mitä juuri tapahtui. Bussikuskin nerokkaan tempun ansiosta meillä oli vielä toivoa nukkua hotellissa seuraava yö, sillä rajalla olevan autojonon purkaminen olisi todennäköisesti kestänyt jopa aamukuuteen asti.
Dubrovnik horisontissa
Vihdoinkin, noin kolme tuntia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta kurvasimme vihdoin Dubrovnikin bussiasemalle. Kiitos EU-alueen, netti toimi taas puhelimissa ilman riistohintaa ja Uberinkin sai nopeasti tilattua hotellille.
Lue myös muut artikkelimme tältä matkalta
9 maan Balkanin kiertomatka
Kiertomatkamme Balkanin alueelle kesti vajaat kolmen viikkoa. Matkustimme autolla sekä bussilla ja ehdimme vierailla yhdeksässä eri maassa.
Bukarest – “Itä-Euroopan Pariisi”
Romanian pääkaupunki Bukarest on rosoinen kaupunkikohde, josta löytyy monipuolista nähtävää. Täältä käynnistyi Balkanin 9 maan kierroksemme.
Bulgarian Sofia on yksi Euroopan vanhimpia kaupunkeja
Bulgarian Sofia oli varsin viehättävä ja mutkaton kaupunkikohde. Keskeisimmät nähtävyydet olivat helposti saavutettavissa kävelyetäisyydellä.
Synkkien nähtävyyksien Niš Serbiassa
Teimme päiväretken Serbian kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin nimeltään Niš. Vierailukohteemme olivat synkkiä, mutta samalla mielenkiintoisia.
Skopje – parhaat palat kahdessa päivässä
Pohjois-Makedonian Skopjesta mieleen jäivät erityisesti kaupungin keskustan lukuisat patsaat sekä aukiolla oleskelleet suuret katukoirat.
Päiväretki Kosovon Prizreniin
Teimme päiväretken viehättävään Kosovon Prizreniin yksityiskuljettajan kanssa. Aamumme alkoi Skopjesta ja saavuimme alkuillasta Tiranaan.
4 comments
Podgorica jäikin meiltä kokonan käymättä, mutta kiinnostavaa nähtävää sielläkin selvästi olisi. Kotor on kiva paikka, vaikka varsin suosittu (ruuhkainen) onkin. Montenegrossa kansallispuistot olivat omia suosikkejani, erityisesti Durmitor ja Prokletije.
Ehdottomasti samaa mieltä: lohi ja banaani ei kyllä sovi yhteen. Banaanista tykkään kyllä ”raakana”. Montenegrossa mentiin itse rantaviivaa, joten sisämaa jäi välistä
Juuri Montenegrosta saapuneena oli pakko tulla lukemaan, mitä menetimme, kun Podgorica jäi väliin. Noh, koska emme ole Hiltonin kultajäseniä, niin vaikuttaa siltä, että emme kovinkaan paljon. 🙂
Meillä kävi muuten sama juttu laukkujen kanssa Kotorista bussilla tullessa. Jostain syystä tuntuu, että laukut tuli maksettua kahteen kertaan, kun ne piti vielä pulittaa bussiin mennessä. Hmm. No, onneksi bussin hinta on kohtuullinen.
Muuten kaikki meni reissussa niin kuin pitääkin olutbaaripettymyksistä huolimatta, mutta itseä ei saisi enää kyllä tuollaisiin bussireissuihin. Teidän reissuja paljon lukeneena on ollut kiva huomata, että bussimatkailussa on edelleen oma viehätyksensä. Toki reissaan niin paljon nykyään muutenkin muksujen kanssa, mutta en silti näkisi itseäni liikkumassa tuolla seudulla kuin auton ratissa. Oma säätönsä oli aikoinaan Budvassa ja Kotorissa löytää parkkipaikkoja, mutta aina ne jotenkin onnistui. Podgoricassa en ole käynyt, mutta tämän postauksen perusteella menisin. Ja kelpaisi mainiosti teidän majapaikka yläloungeineen, valitettavasti ei ole itsellä sellaista jäsentasoa ja avainta onneen :-.)