Saavuimme Belizen edustalle varhain rentouttavan meripäivän jälkeisenä aamuna. Laiva jäi melko pitkän matkan päähän rannasta, ja jälleen meidät kuljetettiin maihin tender-veneillä. Venekuljetus kesti tällä kertaa puolisen tuntia suuntaansa ja tässä vaiheessa hieman ihmettelimmekin pitkää etäisyyttä. Myöhemmin paljastui, että maailman toiseksi suurin valliriutta sijaitsee Jukatanin niemimaan itäpuolella ulottuen aina Belizen edustalle saakka. Koralliriutta on herkkä ekosysteemi ja se elää tavallisesti 5–30 metrin syvyydessä, joten isojen laivojen liikenne voisi vakavasti vaurioittaa sitä.

Costa Deliziosa Belize

Laivalla olimme saaneet rintaamme numerolaput sen mukaan, mille kierrokselle olimme ilmoittautuneet. Oma ohjelmamme oli pidemmästä päästä, joten olimme taas ensimmäisten joukossa ulkona laivalta. Rannalle päästyämme meidät ohjattiin nopeasti odottelemaan bussiin siirtymistä ranta-alueen timanttipuotiin. Tässä oli mukavasti hetki aikaa ihastella tiskien koruja ja myyjätär huomasikin minun iskeneen silmäni erääseen muhkeaan ketjuun. Myyjän ensin asianmukaisesti kehuttua makuani, tiedustelin sille hintaa. Koru maksoi vaatimattomat 38 tuhatta Yhdysvaltain dollaria. Asia oli pakko vielä erikseen varmistaa, koska yksi Yhdysvaltain dollari vastaa kahta Belizen dollaria. Kaupat jäivät kuitenkin lopulta tekemättä.

Bussimatka kohti viidakkoseikkailuja

Siirryimme bussin kyytiin ja suuntasimme turistisataman porteista ulos. Napitimme silmät uteliaisuudesta ammollaan ikkunoista kun bussi kiersi ensin rantakatua ulos satamasta ja sitten kääntyi kohti sisämaata läpi Belize Cityn. Olimme etukäteen laivalla kyselleet suomalaisilta oppailta kaupunkihortoilusta Belizessä, ja meitä varoitettiin olemaan menemättä tai jos kuitenkin menemme, noudattamaan erityistä varovaisuutta. Belizessä on runsaasti huumeisiin liittyvää rikollisuutta. Bussin ikkunasta kaikki näytti kuitenkin ihan turvalliselta ja rauhalliselta. Rauhallinen leposija ei sensijaan välttämättä ollut niillä Lord Ridgen hautausmaan vainajilla, jotka oli haudattu liikenteenjakajaan keskellä Western Highwayta.

hautausmaa Belize

Matkamme jatkui läpi Hattievillen hauskan nimisen kaupungin, joka on viime vuosina saanut nauttia väestönkasvusta. Belizenkin rannikkoa piiskanneet hurrikaanit menettävät yleensä normaalisti nopeasti voimansa siirryttyään mereltä maalle. Jo tämä noin 20 km etäisyys rannasta tekee kuulemma Hattievillestä paljon turvallisemman paikan asua. Matkan aikana meitä viihdytti oppaamme Unbelizable-Alvaro, joka kertoi Belizestä yleensä, kielestä, ruuasta ja kulttuurista. Kiitokset Alvarolle. Ya-maan! Matka jatkui edelleen aina Cayon piirikuntaan saakka, jossa paikallisen Chukka -matkatoimiston viidakkotoimipiste sijaitsi.

supermarket belize
Hattieville poliisiasema

Zipline-seikkailu keskellä viidakkoa

Tässä kohtaa hiki alkoi viilentyä ja päälle piti alkaa pukea valjaita. Koska päiväreissuja varatessamme olimme kenties nauttineet päivällisellä mainioita italialaisia viinejä, olimme päätyneet kompromisseihin, jotka eivät lopulta säästäneet kumpaakaan kauhukokemuksilta. Ja koska Katri oli selvinnyt Jamaikalla snorklauksesta, jos ei nyt kuivin jaloin, niin ainakin täysin pistein, niin oli minunkin nyt lunastettava oma osuuteni ja kiivettävä mangrovepuun latvaan ja laskettava sieltä alas ziplinellä.

Polvet vetelinä kiipesin jonossa pitkiä loputtoman tuntuisia rappusia ylös. Yksi kerrallaan edelläkulkijat kiinnitettiin valjaistaan nuoraan ja laskettiin omien kiljahdustensa säestäminä liukuun kohti sademetsän ahnasta kitaa. Tässä ei paljoa aikailtu. Katrin vuoro tuli, valjaat kiinnitettiin ja heippa vaan. Sinne meni. Minun vuoroni tuli. Astuin urheana, edellisistä mallia ottaen ja viimeisten 15 minuutin ajan omaa vuoroani mielikuvissa harjoitellen, kuin robotti tasanteelle. Valjaat kiinni. Sanoin olevani ekaa kertaa asialla, ja ettei ole mitään kiirettä eikä aihetta hötkyilyyn. Nostin käskystä jalat ylös ja sitten mentiin!

Viidakon latvassa vaijeriliukumisesta en osaa oikein muuta sanoa, kuin että olipa aivan mahtava kokemus! Vaikka tehdessä samaan aikaan hirvitti ja riemastutti, niin jälkeen päin ajatellen kokemus oli todella hieno. Kannatti mennä! Kiitos kaikille mukana olleille kannustajille, tiedätte keitä olette! Liu’usta on mahtava 360-video VirtualTravellerissa, joka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Näkymät ovat huikeat ja vauhtia riittää! Valitettavasti viimeisen liu’un kuvaus meni pieleen, mutta sen sijaan videon lopussa kuullaan vahingossa tallentuneet allekirjoittaneen ensireaktiot.

Yllä olevaa kuvaa klikkaamalla pääset 360-videoon, joka aukeaa uuteen ikkunaan.

Rengaskelluntaa Mayojen kristalliluolassa

Ziplinen jälkeen vuorossa oli rengaskelluntaa Mayojen pyhässä kristalliluolassa. Vaihdoimme valjaat kumirenkaaseen ja lähdimme kapuamaan vuorostaan alas. Viidakko laskeutui syvänteeseen jonka pohjalla irvisti suuri musta aukko. Aukon suulla lenteli sekä pääskysiä että lepakoita, jotka asustivat päivät luolan sisällä ja lähtivät öisin metsästämään viidakon ötököitä. Alueella ei ollutkaan kovin pahasti ötököitä, ja tästä saimme kiittää nimenomaan luolan lepakkoyhdyskuntaa. Jatkoimme rappusia edelleen syvemmälle luolaan ja hetken päästä saavuimme renkainemme veden äärelle. Oppaamme varoitteli etukäteen veden olevan piristävän kylmää, mutta ei liian kylmää. Se osoittautui arviolta 25-asteiseksi, joten suomipoika kyllä tarkeni ihan mukavasti.

Belize Maya kristalliluola

Luolassa hyppäsimme renkaidemme kannateltavaksi, ja Alvaro hoiti työt vetäen koko letkaa eteenpäin. Päähämme olimme saaneet kypärät, joissa oli pienet lamput. Tehtäväksemme jäikin siis vain kuunnella Alvaron juttuja ja ihastella kaunista luolaa. Lamppujen valossa katto ja seinät tosiaan kimmelsivät upeasti niin kuin pakkashanki täysikuun hohteessa. Sama kivi kastuneena taas näytti tylsältä märältä suttuiselta kivenmöllikältä.

Vesi oli kirkasta ja jossain kohtaa Alvaro kehotti meitä katsomaan veteen. Olimme kohdassa, jossa vesi oli luolassa syvimmillään – pohjaan oli kuulemma 30 metriä matkaa, ja sinne näkyi lampun valossa. Luolaretken päätteeksi oli mahdollista heittää uimarengas pois, ja uida viimeinen pätkä itse. Tätäkään ainutkertaista mahdollisuutta en voinut jättää käyttämättä!

Luolasta palattuamme meitä odotti vielä perinteinen belizeläinen lounas, kanaa ja riisiä. Nälkä olikin vaivihkaa ehtinyt tulla, ja ruoka maistui viidakon keskellä mahtavalta. Lisäksi oli mahdollista ostaa särpimeksi paikallista olutta. Ostinkin kaksi, joista toinen riitti vielä evääksi paluumatkalle. Matkalla takaisin kyselimme Alvarolta aikeistamme mennä Belize Cityyn kävelemään. Olivathan omat oppaamme neuvoneet olla menemättä. Alvaro sen sijaan vakuutti kaiken olevan täysin turvallista ja kertoi vielä mistä pääsemme parhaiten suoraan keskustaan. Perille päästyämme totesimme aikaa olevan vielä noin tunnin verran ennen viimeisen tender-veneen lähtöä, joten suuntasimme saman tien takaisin ulos satama-alueen porteista.

Vierailimme varoituksista huolimatta Belize Cityssä

Lähdimme suljetulta turistialueelta ulos kohti Belize Cityn keskustaa ilman sen kummempia suunnitelmia. Oppaan varoitukset mielessämme kaivoimme 360-kameran repusta ja työnsimme aurinkolasit ja applekellot tilalle. Nyt oli turvallinen olo, ja kuvasimme pätkän matkaa videota VirtualTravelleriin. Löysimme muutamia upeita muraaleita, kävimme ostamassa paikallista vanhaa kunnon belizeläistä kolajuomaa. Maku muistutti vähän pepsiä, mutta tuplasti tujummalla määrällä makusiirappia. Kävimme myös paikallisessa ruokakaupassa, josta ostimme hieman karkkia ja belizeläisiä recado-mausteita. Näine kokemuksinemme lähdimme suuntaamaan takaisin laivalle. Aikaa ei ollut paljon, mutta ehdimmepä kuitenkin käydä täälläkin edes pikkuisen jaloittelemassa.

Yllä olevaa kuvaa klikkaamalla pääset 360-videoon, joka aukeaa uuteen ikkunaan.

auringonlasku Belizessä
Vauhdikkaan päivän jälkeen oli aika siirtyä takaisin laivaan. Tässä yksi lempikuvistamme reissulta.

Lue myös

Karibian risteily kymmenessä päivässä
Caymansaaret – veroparatiisi vai vain paratiisi
Snorkkelointia, vesiputousseikkailu ja pilvikauppiaita Jamaikalla
Golf-autoilua ja snorklausta Meksikossa
Modernin maailman seitsemäs ihme: Chichén Itzá, Meksiko
Kaksi pysähdystä Miamissa