Hanikan luontopolku sijaitsee eteläisessä Espoossa parin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Helsingistä. Perille pääsee hyvin myös ilman autoa bussilla numero 145 Matinkylästä, jonne taas pääsee vaikkapa metrolla. Reitti on melko helppokulkuinen, saappaita tai kiipeilyvarusteita ei tarvita, mutta matkalle mahtuu kallioita ja pari jyrkkää mäkeä kavuttavaksi. Koko reitin pituus on noin viisi kilometriä.

Ilkka kävelee pitkospuilla

Reitti kulkee läpi hyvin erilaisten maastojen ja monessa kohdassa se risteää myös autoteitä. Kierrokselle voikin hyvin lähteä useammastakin eri kohdasta, mutta Hanikan kuntoradan parkkipaikalla lienee parhaiten tilaa autolle.

Oravan jättämiä pähkinöitä kivellä
Katri istuu pitkospuilla

Bussi kulkee Suvisaarentietä ja luontopolkua lähinnä sijaitseva pysäkki on Suinonsalmi juuri ennen Suinon saarelle johtavaa siltaa. Itse pysäköimme auton lähellä tätä pysäkkiä sijaitsevalle parkkipaikalle, joka on sijainniltaan aivan reitin varressa grillikatoksen lähettyvillä, mutta siinä on tilaa vain muutamalle autolle.

Merimaisemia ja vesilintuja

Kiersimme reitin vastapäivään ja saavuimme ensimmäiseksi kauniin metsäalueen jälkeen Mataskärsvikenin lahdelle, joka oli lukemattomien erilaisten vesilintujen valloittama. Lintujen ääntelyn on raportoitu vuonna 2020 muuttuneen voimakkaammaksi oletettavasti siksi, että ne kokivat olevansa jotenkin paremmassa rauhassa ihmisiltä, jotka piileskelivät kotonaan koronaepidemialta.

Kaislikkoa Hanikan luontopolun varrella

Täällä ainakin näytti siltä, että linnut olivat vallanneet koko poukaman, eikä niillä ollut mitään aikeita luopua siitä. Harmitti, ettemme olleet ottaneet kiikareita mukaan! Tämä kohta oli muuten ainoa paikka, josta näki merelle koko reitin varrelta. Edes ylempää kallioilta ei puiden takia näkyvyyttä ollut niin pitkälle.

Hanikan lintutorni

Seuraavaksi reitti kaarsikin jo metsikköön ja kohti Kaitalahtea ja Hanikan lintutornia. Metsikössä suorastaan parveili erilaisia pikkulintuja. Jokin tikka lehahti pään yli ja kuusen oksalta meitä tarkkaili pikkuruinen lintu, joka oli kuin karannut Angry Birds -pelistä. Yritin ehtiä saada sitä pyydystettyä kuvaan, mutta lintu oli liian pieni ja nopea. Pikaisen Googlettelun jälkeen kotosalla totesin linnun olleen hippiäinen, joka on paitsi Suomen mutta myös koko Euroopan pienin lintu.

Näköala Hanikan lintutornista

Lintutorni on vain parin metrin korkuinen, ja jopa korkeanpaikankammoinen Ilkka uskalsi sinne kiivetä. Tornista oli hyvä näkyvyys yli edessä aukeavan Kaitalahden. Kaislikossa kävi melkoinen rapina, mutta ainoat riittävän hyvin tunnistettavaksi näkemämme eläimet olivat kyhmyjoutsenpariskunta, jotka kuulemma ovat pesineet lahdella jo vuosien ajan.

Lintutorni sijaitsee kauniin niemen kärjessä ja siellä on aikoinaan ollut myös talo, jonka raunioituneita perustuksia paikalta löytyy edelleen. Ei ole vaikea arvata miksi juuri tälle paikalle on joku aikoinaan päättänyt rakentaa kotinsa!

Asuinpaikan jäänteitä Hanikan lintutornin lähellä

Pitkospuita, suota ja kallio

Seuraavaksi reitti jatkuu Kaitalahden rannan myötäisesti harvassa metsikössä pitkospuita pitkin, sillä vesi nousee selvästi tässä kohtaa korkealle. Pitkospuita kuljetaan muutamia satoja metrejä ja ne ovat hyvässä kunnossa. Reitti kulkee tässä kohtaa myös läheltä asuintaloja. Autotien ylityksen jälkeen saavutaan pienelle suon kaltaiselle alueelle, joka muistuttaa minua oudosti Jakomäen Slåtmossenista Helsingissä. Käännytään jälleen vasemmalle ja alitetaan Soukanväylä.

Yksityiskohta erikoisesta kannosta
Kelopuu Hanikan luontopolun varrella

Tien alituksen jälkeen reitti lähtee kohoamaan kallioille. Nousu on paikoitellen aika jyrkkää ja kivikkoista. Kostealla kelillä varmaan myös liukasta. Tämä onkin reitin fyysisesti haastavin osuus. Maasto muuttuu hetkessä aivan erilaiseksi ja meidät ympäröi kuiva havumetsä ja jylhät kalliot. Kivissä ja kallioissa on nähtävissä jääkauden jättämiä merkkejä. Kun jäätikkövirrat ovat kuljettaneet maa-ainesta ja isompiakin järkäleitä mukanaan, ne ovat kaivertaneet kallioon uurteita ja joskus myös hiidenkirnuja. Jääkauden mukanaan tuoma iso siirtolohkare muuten kohdataan vielä aivan reitin lopussa!

Yksityiskohta männyn rungosta
Muinaisen hautaröykkiön värikkäitä kiviä.

Kivipinnassa ei helposti näy polkuja ja tällä osuudella piti reittiä pariin kertaan katseella hakea. Reitti on merkitty keltaisin maalitäplin ja niitä seuraamalla ei eksy. Jokaisen täplän kohdalta näkyy aina seuraava, joten tähystele tarkasti. Parissa kohdassa seuraava merkki oli aika kaukana.

Keltainen reittimerkki Hanikan luontopolun varrella

Siirtolohkare ja muinaishaudat

Patikointimme loppuvaiheessa reitillemme osuu valtava siirtolohkare. Kivi on noin 5 metriä korkea ja sen on määritelty saapuneen paikalle viimeisen jääkauden aikana. Jäätikkövirrat kuljettavat mukanaan kaikenlaista irtokivistä valtaviin kivenlohkareisiin.

Tämä kivi on saapunut Viipurin seudulta ja matkannut siis jopa viitisen sataa kilometriä nykyiselle paikalleen. Lohkareen vieressä on kyltti, jossa kerrotaan sen koostumuksesta ja milloin ja miten se on paikalleen päätynyt. Tuntuu helpolta uskoa nyt, mutta uskomattomalta tarinalta kun seisoo itse sen vierellä!

Kyltti muinaishaudoille Hanikan luontopolun varrella

Yksi etukäteen kiinnostavimmista paikoista polun varrella olivat muinaishaudat ja kun kiersimme reittiä vastapäivään tuli jo hieman epäusko, että olimmeko ohittaneet ne vahingossa. Luontopolku kulkee kuitenkin läheltä näitä pronssikautisia hautaröykkiöitä ja reitti hautaröykkiöille on merkitty hyvin.

Haudoilla kannattaa poiketa, paitsi tietysti nähdäkseen tämän muinaisen kulttuuriaarteen, mutta myös ylhäältä kallioilta avautuvan näköalan vuoksi. Viimeisen leposijan paikka on valittu huolella.

Ne Tammelat muinaisen hautaröykkiön luona

Lisätietoja ja linkkejä

Aktiviteetit

Espoo kutsuu kaikenlaiseen kivaa tekemiseen! Tekemistä ja kokemista löytyy niin hurjapäälle kuin rauhalliselle kulkijalle - niin kulttuurin ystävälle kuin sporttaajalle.