Kaupallinen yhteistyö Hurtigruten.
Seilasimme yön aikana Barentsburgista kohti pohjoista Forlandetin saaren länsipuolelta, sillä salmi ei olisi ollut riittävän syvä laivallemme. Tämä tarkoitti sitä, että merenkäynti olisi reipasta ja edellisillan suosituin puheenaihe olikin merisairaus.
Vaikka meitä varoiteltiin kovasta merenkäynnistä yön aikana, saimme onneksi hyvin nukuttua. Laivamme M/S Nordstjernen, joka on rakennettu vuonna 1956 on erittäin vakaa ja kestää kovempiakin myrskyjä.
Magdalenefjorden 79 ° 35’N
Aamu alkoi Magdalenefjordilta, jonne laskeutui kolme jäätikkövirtaa. Vielä sata vuotta sitten vuono oli ollut umpijäässä. Jäätikköä reunustavien vuorten seinämistä näkee värieron perusteella missä kohtaa jäätikön reuna on ollut 130 vuotta sitten, jonka jälkeen se on alkanut kiihtyvällä nopeudella huveta.
Söimme maukkaan aamupalan, jonka jälkeen rantauduimme läheiselle rannalle pikkuveneillä. Rantautuminen olikin jännää puuhaa ensimmäisellä kerralla, sillä kävelimme yksitellen pieniä liukkaita portaita pitkin ulos laivasta, jonka vierellä oli kumivene odottamassa. Kumiveneeseen mahtui noin kahdeksan henkilöä. Oppaat olivat tuoneet rannalle pienen penkin, jonka kautta hypättiin maihin. Hyvät ja vedenpitävät kengät olivat tässä tärkeä varuste.
Kyseisellä lahdella oli pyydetty valaita ja valaanpyytäjien hautoja löytyy rannalta. Tosin ne ovat aidattuja, sillä paikka on yksi Huippuvuorten suosituimmista nähtävyyksistä ja ihmiset valitettavasti tallovat hautoja ja varastavat sieltä luita, jos niitä ei suojella.
Rannalle ajautunut tukki oli matkannut Siperiasta. Siperian metsurit kuljettivat kaatamiaan tukkeja pitkin jokia, ja ajoittain niitä pääsi karkuun. Merivirrat kuljettavat tukit edelleen kohti Huippuvuoria. Näitä, jopa satoja autioille rannoille ajatuneita tukkeja kerätiin talteen ja hyödynnetiin entisaikojen mökkien rakentamisessa. Huippuvuorilla ei luonnostaan kasva mitään sammalta ja jäkälää järeämpää.
Kiväärien kanssa liikkuvat oppaat muistuttivat jääkarhujen uhasta, mutta niitä ei näkynyt lahdella. Sen sijaan rannalla näkyi puolinakuja ihmisiä, sillä meille kaikille tarjottiin mahdollisuus käydä uimassa! Osa käyttikin tilaisuuden hyväkseen ja kävi pulikoimassa jääpalojen seassa.
Huippuvuorten sääntöjen mukan maissa saa olla sata ihmistä kerrallaan ja isolla laivalla ei saa mennä 300 metriä lähemmäs rantaa.
Smeerenburg Fjord ja Smeerenburg Glacier 79 ° 40’N
Lounaan aikana jatkoimme matkaa eteenpäin Smeerenburgin jäätikköä kohden. Tämä jäätikkö oli todella vaikuttavan näköinen, upein tähän mennessä nähdyistä. Opas kertoi, että menemme rantaan ja lisäksi käymme kävelemässä jäätiköllä. Tämä oli päivän toinen rantautuminen ja oli kerrassaan upeaa päästä katsomaan jäätikköä lähietäisyydeltä.
Näimme myös hylkeitä uimassa rannalla sekä lekottelemassa jäälauttojen päällä ja yksi uiskenteli meitä vastaankin. Juuri kun olimme rantautumassa, laivan ympärillä pyöri muutamia suuria jäälauttoja ja yksi törmäsi laivaamme, joka on onneksi lujaa tekoa.
Kuulimme faktoja jäätikön sulamisesta ja se toden totta hupenee kovaa vauhtia. Uusia saaria ja kiviä tulee näkyviin jopa viikossa ja vuosittain jäätikön reuna vetäytyy Huippuvuorilla 40–70 metriä riippuen mitä aluetta tarkastellaan. Näin on jatkunut 70-luvulta alkaen. Kuulimme useita todella kovia ukkosen omaisia ääniä, jotka syntyvät jäätikön liikkumisesta.
Siirryimme jäätiköltä pieniin veneisiin ja pääsimme vielä ihailemaan jäätikköä lähietäisyydeltä. Se oli todella kaunis ja puolipilvinen sää näytti täydellisesti jäätikön eri sinisen sävyt.
Laivan konehuone
Olimme sopineet oppaamme kanssa, että saamme kierroksen laivan konehuoneessa. Insinööri nimeltä Tito kierrätti meitä ympäri konehuonetta, jossa oli todella kova meteli. Vaikka laiva on vanha, konehuoneessa kaikki oli siistiä ja erinomaisessa järjestyksessä.
Konehuoneessa työskentelee kuusi henkilöä ja he korjaavat kaiken itse, Tito ollut laivalla neljä vuotta ja hän on kotoisin Filippiineiltä. Laivan konehuoneesta löytyy 40 metrinen akseli ja paljon matalia tiloja sekä jyrkkiä rappusia.
80. leveyspiirin ylitys, Moffen-saari ja mursuja!
Odotimme kovasti 80. leveyspiirin ohittamista. Se olisi mahdollista, jos sää olisi suotuisa ja olihan se. Keräännyimme kaikki laivan peräkannelle, jonne oppaat kantoivat monta tarjotillista kuohuvaa. Kapteeni tuuttasi sumutorvea sen merkiksi, että olimme ylittäneet 80. leveyspiirin ja sen kohdalla kilistimme paitsi laseja, mutta yllätykseksemme näimme myös kosinnan.
Heti kuohuvien jälkeen siirryimme laivan keulaan, jossa meitä vastaan uiskenteli kuuden mursun lauma! Olipa ihanaa nähdä niitä niin monta. Ne olivat uteliaita nuoria uroksia ja tulivat kohtalaisen lähelle laivaa. Saimme useita valokuvia ja samalla opas kertoi mielenkiintoisia faktoja mursujen elämästä.
Mursujen elämä koostuu aika pitkälti syömisestä ja lepäämisestä. Homma toimii niin, että ne sukeltavat kohti pohjaa, imaisevat suuhunsa ison kasan simpukoita, sylkevät kuoret pois ja saavat vatsansa täyteen. Sitten onkin hyvä hetki mennä lekottelemaan rannalle ja piereskelemään. Seuraavana päivänä sama toistuu.
16 comments
Olipahan melkoinen kuvapankki mukana kertomassa lisää upeista maisemista! On tosi harmillista jäätiköiden sulaminen ja mielenkiintoinen tieto, että se on jo alkanut 70-luvulla. Eli kyllä ilmastonmuutos on ollut jo pidemmän ajan harmi kuin vain 2010-luvun, jossa tietysti päästöt ovat vielä moninkertaistuneet 70-lukuun. Varmasti paikan päällä on sekä upea että haikea fiilis, kun näkee, että luonto ei voi hyvin,
Olen itsekin suunnitellut tuonne reissua eikä tämä postaus ainakaan vähentänyt mielenkiintoa aluetta kohtaan!
Kyllä vaan. Hurjalta tuntuu käydä näkemässä jäätikönrääppeitä omin silmin. Komeitahan ne ovat edelleen, mutta kun samaan aikaan näkee vuorenrinteessä rajat, että täällä kohtaa jäätikkö virtasi vielä sata vuotta sitten.. Voi voi.
Kuvia tuli otettua niin runsaasti, että toivottavasti ette kaikki kyllästy. Nämäkin on kuitenkin isolla kädellä karsittu. Tämä ehkä kertoo siitä, miten suuren vaikutuksen Huippuvuoret meihin teki.
Kohdetta kannattaa ehdottomasti riiputtaa todo-listalla ja jopa nostaa kohti alkupäätä. Emme osanneet vielä vuosi sitten aavistaakaan mihin olimme lähdössä, kun aloimme tästä kohteesta vakavissamme haaveilla.
Minäkin haluaisin vain syödä, maata ja piereskellä. Mursulta taitaa tulla aika pamaus. Asiaan liittyen, olen oppinut itsestäni kylmässä vedessä kaksi asiaa: rasva kelluu pinnalla ja rasva lämmittää. Se on vain se ihotuntuma alkuun, joka on hirveä, mutta sitten kun kelluu siellä vedessä, niin voikin ottaa ihan chillisti. Vähän kyllä odottelin eksoottisia tipuja tästä postauksesta. Huippis näyttää sellaiselta paikalta, joka kiinnostaa minua.
Kiitos kommentistasi, Stacy. Mukava, että olet muistanut kiinnostukseni höyhenkansan tiirailuun! Nyt oli kuitenkin syksy edennyt pohjoisessa niin pitkälle, että suurin osa linnuista oli muuttanut kesäksi lämpimään.
Olisin toivonut näkeväni ainakin lunneja, mutta pääasiassa jouduimme tyytymään erilaisiin lokkeihin ja riskilöihin. Matkan eksoottisimpiin tipuihin taisi kuulua muuan kiinalainen perijätär tai vastaava nousukas, jota myös leikkisästi kutsuimme nimellä “pink lady”. Hänen hämmästyttävä kykynsä pelmahtaa kuin taiottuna aina eturiviin paikalle siellä, missä ikinä mitään tapahtuikaan, oli kerrassaan ällistyttävä. Tämän taitonsa, sekä kirkkaan tehostepinkin soidinasun ansiosta Katrilla puhkesi kotiin palattuamme ärhäkkä silmätulehdus, josta hän toipuu edelleen.
Huippukiinnostavaa ja vähän surullistakin. Upeita kuvia! Jään haaveilemaan matkasta tuonne. Kesällä lukemani Bea Uusman kirja Naparetki lisäsi myös kiinnostusta pohjoiseen.
Kiitos kommentistasi. Kokemus oli katkeransuloinen.
Meille syttyi tämän matkan myötä entistä suurempi kiinnostus kylmiin kohteisiin. Tuntuu, että luonto on siellä jotenkin koskemattomampaa kuin muualla, vaikka ihmisen kädenjälki ulottuukin valitettavasti kaikkialle.
Kertakaikkiaan upeita maisemia ja upea reissu. Hassua, että nuo glasiäärit on niin sinisiä, opin Chilessä, että se johtuu jään tiheydestä. Hyvä muuten, että vierailijoiden määrää vähän rajoitetaan.
Kiitos kommentistasi, Fammo.
Maisemat ovat tosiaan upeita, eikä valokuvatkaan ihan tee oikeutta todellisuudelle. 360-videoiltamme saa hahmotettua paremmin tilan ja etäisyydet. Kuvan laatu ja tarkkuus toki on parempi ihan valokuvissa.
Kirjoitimme uusimmassa artikkelissamme jäätiköiden elämänkaaresta ja myös tuosta sinisestä hohteesta. Olet oikeassa siinä, että jään pitää olla tiheää. Silloin siinä olevat ilmakuplat ovat puristuneet hyvin pieniksi. Suuret määrät ilmaa tekisi jäästä valkeaa kuin lumi, ja siksi lumi onkin valkeaa.
Tämä ei kuitenkaan aivan yksinään riitä, vaan jään pitää olla terävästi lohjennut ja riittävän puhdasta, jotta jään sisään saapunut valo voi taittua lohkeamapinnasta ulos ja edelleen katsojan silmään. Epätasainen jään pinta hajottaisi valon kuten sen sisällä olevat ilmakuplatkin, ja jää näyttäisi taas valkealta.
Tässä linkki jäätikköartikkeliin : https://netammelat.fi/eurooppa/norja/svalbard/jaatikot-hupenevat-kovaa-vauhtia/
Hurjan hienon näköistä, vaikka varmaan maailmantuskaa ei helpota se, että tuota muutosta huonompaan joutuu todistamaan omin silmin. Reissukateutta kyllä ilmassa!
Kiitos kommentistasi, Milla.
On tosiaan aika ristiriitaiset tunteet valloillaan kun katselee jotain noin kaunista, ja samaan aikaan ymmärtää sen olevan sulamassa pois. Ja että itseasiassa itsekin on todistamassa vain kalpeaa aavistusta siitä, miltä tuolla on näyttänyt aiemmin.
En kyllä malta odottaa että pääsen ensivuonna näihin maisemiin – jännää, sillä edellisen kerran olenkin risteillyt Etelämantereella. 🙂 Onkin mahtavaa nähdä näitä kuvianne ja kuulla tunnelmia, ja samalla fiilistellä omaa reissua.
Kiitos kommentistasi, Anna-Katri!
Varmasti upea reissu tulossa sinullekin. Tuo on paikka, jossa voisimme reissata vaikka joka vuosi!
Todella upeita maisemia ja varmasti erittäin mielenkiintoinen reissukokemus! 🙂 Mieluusti lähtisin itsekin vastaavaa kokemaan, täytyykin alkaa pohtia tätä ihan kunnolla. Piti käydä aiemmatkin postauksenne aiheesta lukemassa tässä samalla tietenkin. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja avartavaltakin kokemukselta! 🙂
Kiitos kommentistasi Tiina Johanna!
Reissu oli tosiaan kaikin puolin säväyttävä. Kohdetta voimme suositella lämpimästi. Kannattaa kuitenkin varautua järjestämällä etukäteen ohjelmaa itselleen. Näkemistä ja kokemista riittää ja alue on valtavan laaja. Omin neuvoin siellä ei voi oikein liikkua kylän ulkopuolella, ja se taas on nopeasti koluttu läpikotaisin.
Mursuja, aivan loistavaa! Haluaisin kovasti päästä näkemään niitä!
Kiitos kommentista, Mikko!
Mursut olivat todella sympaattisia kavereita. Tai ainakin nämä nuoret urokset jotka tulivat pienenä ryhmänä seuraamaan laivaamme. Vanhemmat yksilöt tyytyivät köllöttelemään rannalla ja niistä näkyi lähinnä selkä. 🙂
Aikuiset mursut eivät taida kauheasti välittää seurasta. Uros voi painaa noin 1500 kiloa ja kasvaa yli 4 metrin pituiseksi. Niiden nahan kerrottiin olevan 10 senttiä paksua ja sen alla on vielä kunnon eristyskerros rasvaa, joten edes jääkarhut eivät saa aikuista mursua hengiltä. Varsinkin kun ne elävät isommissa ryhmissä.