Antarktiksen risteilymme reitti koukkasi loppumatkasta vielä Falklandinsaarten kautta. On myönnettävä, että etukäteen hieman mietitytti, mitä kiinnostavaa siellä mahtaa olla.

Vaikka häikäisevän upealla Antarktiksella olisi totta tosiaan viettänyt mieluusti aikaa mahdollisimman pitkään, oli sieltä kuitenkin joskus lähdettävä. Eikä Falklandinsaaret loppujen lopuksi suinkaan olleet pettymys!

Kuten olimme jo aiemmin ehtineet tottua, järjestettiin Roald Amundsenilla päivittäin useampiakin luentoja eri aiheista. Antarktikselle mennessä ja vielä siellä ollessamme luennot painottuivat enimmäkseen Antarktiksen eläimistöön, valaanmetsästykseen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Antarktikseen ja muihin suuriin jäätikköalueisiin, sekä sitä kautta koko maailmanlaajuiseen ilmaston lämpenemiseen.

Laivan suunnattua kohti Falklandinsaaria, oli ensimmäisenä edessä kaksipäiväinen Drakensalmen ylitys. Luennoilla kerrottiin Falklandinsaarten eläimistä ja luonnosta, mutta eräs mielenkiintoisimmista oli chileläisen oppaamme Lucianon pitämä esitys Falklandin sodasta ja erityisesti asioista, jotka siihen johtivat.

Falklandin sota 1982

Falklandin sota käytiin vuonna 1982 ja se kesti kaksi kuukautta. Olin toki kuullut sodasta aiemminkin, mutta mitään kovin perinpohjaista en siitä tiennyt ennalta. Olikin mielenkiintoista saada kuulla näin syvältä taustoista ammentava kertomus chileläiseltä, joka oli katsellut tilannetta ikään kuin ulkopuolelta, mutta kuitenkin melko läheltä.

Falklandinsaaret löydettiin länsimaisten löytöretkeilijöiden toimesta 1500-luvun lopulla. Suurin piirtein samoihin aikoihin, mutta eri puolille saaria toisistaan tietämättä, sinne perustivat siirtokuntansa niin britit, ranskalaiset sekä espanjalaiset.

Hieman vuorotellen saarten hallintaoikeudesta vuoroin luovuttiin ja taas lunastettiin takaisin näiden kolmen maan välillä ristiin ja rastiin. Lopulta saaret lakkasivat kiinnostamasta kovasti ketään, mutta virallisesti ne jäivät kuulumaan Britannialle.

Saarille oli jo ehtinyt asettua pitkäaikainen brittiläinen siirtolaisyhdyskunta 1900-luvulle tultaessa. Ilmeisesti Falklandinsaarten kylmät ja kosteat tuulet olivat briteille tuttuja ja kotoisia. 1900-luvun loppupuolelle tultaessa tilanne Falklandinsaarten herruudesta alkoi kuitenkin kiristyä Argentiinan ja Britannian välillä.

1900-luvulla oli Argentiinan presidenttinä toiminut kahdessa eri jaksossa Juan Perón. Hänen suosionsa presidenttinä alkoi hiipua ja hänen kansan suuresti rakastama vaimonsa Eva ‘Evita’ Duerte Perón kuoli.

Juan Perón vietti vuosia maanpaossa juonien itsensä takaisin presidentiksi vuonna 1973, mutta kuoli itse heinäkuussa 1974. Juan Perónin uusi vaimo Isabel otti presidentinviran hoidettavakseen seuraavaksi pariksi vuodeksi.

Evita Perón oli niin pidetty, että edelleen Perónit nauttivat jonkinlaisesta unelmien presidenttiparin statuksesta. Evitan ja Juanin profiilikuvat löytyvät muun muassa keskeiseltä paikalta Buenos Airesin keskusaukion pilvenpiirtäjien kyljestä ja heidän valokuviaan ja erilaisia patsaita voi nähdä siellä täällä kautta Argentiinan.

Evitan tarinasta on tehty samanniminen elokuva vuonna 1996, jossa pääosaa esittää poptähti Madonna. Leffa on kyllä katsottu, mutta en muista miten uskollinen se on historialle.

Vuonna 1976 Jorge Videla nousi sotilasvallankumouksen myötä Argentiinan johtoasemaan, mutta paikka oli tuulinen ja kansa oli hankala pitää tyytyväisenä. Valtakunnan johtajan paikka vaihtuikin muutamaan kertaan lyhyen ajan sisällä lopulta sotaan johtavan tyytymättömyyden lisääntyessä.

Vuonna 1981 diktaattorin paikan otti Leopoldo Galtieri. Johtaakseen kansan huomion muualle, sekä vauhdittaakseen kansakunnan taloutta, Galtieri päätti järjestää kahnauksia naapurimaidensa kanssa.

Argentiina ajautui ensin miltei sotaan Chilen kanssa kiistoista muutamien pikkusaarten hallinnasta Beaglensalmessa. Selvittyään täpärästi tästä Galtieri keksi yllättäen kiinnostua Falklandinsaarista.

Mainittakoon tässä kohtaa, että kautta historian vielä tähän mennessä, ei Argentiina missään vaiheessa ollut osallistunut Falklandinsaarten asuttamiseen tai miehitykseen, eikä myöskään millään tavalla ollut osallisena missään kiistoissa sen “omistajuuden” suhteen. Saaret nyt sattuivat vain kätevästi sijaitsemaan Argentiinan edustalla, joten olihan niihin perusteltavissa oleva halu hallintaoikeuteen.

On kyllä totta, että saarten lähivedet ovat tärkeitä kalastusalueita, mutta Argentiinalla ei ole ollut koskaan mitään pysyvää jalansijaa saarilla. Itseasiassa saaret olivat täysin asuttamattomat kun britit, ranskalaiset ja espanjalaiset toisistaan tietämättöminä perustivat ensimmäiset siirtokuntansa.

Vaikkei kolonialismi enää nykypäivänä oikein kestä eettistä tarkastelua, Falklandinsaarilla ei kuitenkaan sentään poljettu minkään alkuperäisväestön oikeuksia.

Leopoldo Galtierin ovela harhautus toimikin, kunnes Argentiina otti ankarasti selkäänsä briteiltä sodassa. Sodassa vastakkain olivat köyhän Argentiinan maanviljelijät vailla kokemusta sotimisesta, ja toisaalta yhden koko maailman suurimman sotilasmahdin koulutettu armeija uusimpine aseineen.

Britannia joutui operoimaan toimintaansa miltei 13.000 kilometrin päästä, mutta silloinen pääministeri Margaret Thatcher oli raudanluja johtaja ja ohjaili sodan lopputuloksen Britannialle voittoisaksi. Sota kesti kaikkiaan 74 päivää ja vaati noin 900 henkilön hengen.

Galtierin valtakausi päättyi pian häviön myötä. Hän erosi tehtävistään, vetäytyi syrjään piiloonsa maaseudulle ja Argentiina palasi lopulta takaisin demokratiaan vuonna 1983.

Falklandinsaarten pääkaupungin Stanleyn pääkadun varrella voi nähdä useita muistomerkkejä ja patsaita. Sota on edelleen hyvässä muistissa asukkailla ja tuoreita kukkia löytyi meidänkin käyntimme aikana muistomerkkien juurelta.

Lue myös muut artikkelimme tältä matkalta​