Risteilymme toinen pysähdyspaikka oli Qatarissa, josta olimme etukäteen etsineet jonkin verran menovinkkejä. Se vaikutti kuitenkin parhaalta paikalta päästä tutustumaan pintaa syvemmälle aavikon ihmeisiin. Löysimme TripAdvisorista houkuttelevan kuuloisen ralli/rälläyskierroksen hiekkadyyneillä, emmekä saaneet sitä pois mielestämme. Saimme sovittua Whatsapp-viestien avulla noudon satamasta, ja lyhyen etsiskelyn jälkeen löysimme kuljettajamme Bilalin odottelemasta meitä satamarakennuksen edustalta.
Qatarin aavikon kutsu
Bilal otti meidät kyytiinsä ja päästyämme satama-alueelta ulos, kiihdytimme hyväkuntoisia moottoriteitä kohti etelää ja aavikkoa. Moottoritiellä nopeudet olivat hurjia! Välillä joku hitaampi jäi jumittamaan eteen, ja liikennekulttuurin mukaisesti hidastelijan perässä ajettiin melkein puskurissa kiinni kunnes hän tajusi antaa tietä. Hikikarpaloita tirisi otsalla ilmastoinnista huolimatta. Matkaa Dohasta aavikon laitaan oli noin 60 km ja matkalla ohitimme useita öljynporauslaitoksia.
Paluumatkalla saimme kuulla, että niitä ei missään tapauksessa saa kuvata. Lopulta kurvasimme suurelle hiekkakentälle, jossa Bilal laski auton renkaista ilmaa ulos. Näin pitää menetellä, jotta renkaat eivät uppoa pehmeään hiekkaan. Kentällä oli parkissa myös laumoittain kameleita omistajineen tarjoamassa kameliajeluita turisteille. Tyydyimme kuvaamaan komeita otuksia, mutta kyydit halusimme vain autolla.
Qatar-ralli!
Hyppäsimme auton kyytiin ja aloin virittää 360-kameraa kuvausvalmiiksi samalla kun Bilal käänsi radiosta arabiankielistä räppiä soimaan riittävän kovalla, ettei kauhunhuudahdukset kuulu. Kaasupoljin painui lattiaan ja auto alkoi raivata latua kuumaan hiekkaan kiihtyvällä vauhdilla. Pidättelin hengitystäni kun lähestyimme dyynin huippua, eikä jarruja turhaan käytetty. Tai sitten niistä ei vain tuntunut olevan mitään vaikutusta. Olimme aivan haltioissamme ja ainakin toinen meistä myös kauhuissaan! Retki oli jo ollut hintansa väärtti!
Hetken päästä Bilal kysyi oliko kamera valmiina. No olihan se. Varmistin että tallennus on päällä samalla kun kaasupoljin painui jos mahdollista, niin entistä syvemmälle lattiaan. Bilal ohjasi auton ensin jyrkän dyynin huipulle ja sitten käänsi auton vasemmalle, kylki edellä jyrkkään alamäkeen. Kaasua oli annettava reippaasti, jotta vauhti säilyi, eikä auto kellahtanut vierimään pituusakselinsa ympäri kymmenien metrien alamäkeen. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) vauhti oli jopa 150 km/h.
Pysähdyimme välillä dyynien huipuille ottamaan valokuvia ja tassuttelemaan tulikuumassa hiekassa. Tuntui huikealta tihrustella tyhjää hiekkaerämaata, ja samalla miettiä miten olimme vasta vähän aikaa sitten olleet Huippuvuorilla ällistelemässä aivan toisenlaista, mutta tavallaan niin samankaltaista erämaata.
Inland Sea
Ralliretki oli alunperin markkinoitu suuntautumaan mystiselle aavikon ympäröimälle sisämaan merelle. Tiedustelimme mahdammeko olla jo kohta paikalla, ja pääseekö sinne peräti kahlailemaan, mutta vastaukset olivat hieman epämääräisiä. Ehkä johtuen kielimuurista, tai sitten siitä, ettei aivan meren lähettyville oikeastaan saanut mennä, eikä reitti siksi vienytkään aivan perille saakka.
Tarkoitus oli rällätä autolla hiekkadyynejä ylös alas pari tuntia. Neuvottelimme hieman, ja Bilal suostui kuin suostuikin jättämään pää(määrä)ttömän ajelun väliin ja viemään meidät merelle ja aivan niemen kärkeen, Saudi-Arabian rajan tuntumaan. Helpottaaksemme päätöksentekoa ehdotimme pysähdystä pankkiautomaatilla paluumatkalla ja muodollisen lisäkorvauksen maksamista vaivannäöstä sopivaksi katsomallamme summalla.
Ajettuamme vähän matkaa turistireitiltä ulos, Bilal ehdotti Katrille tahtoisiko tämä ajaa autoa. En tiedä mitä hän odotti kokevansa, mutta pienen hakemisen jälkeen Katri päristeli hiekalla kuin vanha tekijä. Pätevä naiskuski Suomesta oli tehnyt selvästi suuren vaikutuksen ikänsä dyyneillä kaahanneeseen konkariin! Meinasipa Katri jopa ajaa dyynin yli vauhdilla suoraan Qatarin ja Saudi-Arabian väliseen mereen. Tässä kohtaa tirahti hiki jo Bilalinkin otsalle, mutta kuskia ei vaihdettu silti. Kylmähermoinen kaveri!
Ylimääräisellä kierroksella niemen kärjen ympäri saimme nähdä jonkinlaisen poliisin tarkkailuaseman aivan niemen kärjessä, useampia “talvimökkejä” ja yhden jo raunioituneen entisen poliisiaseman. Ihmisistä ei rakennusten lisäksi näkynyt kuin renkaanjälkiä. Aavikolla kuulemma asustelee myös aavikkokettuja, jollainen olisi ollut huikeaa nähdä luonnossa, mutta tätä onnea ei meille suotu. Ehkäpä olisi pitänyt liikkua hieman hitaammin ja vähemmän äänekkäästi.
Takaisin Dohaan
Suuntasimme takaisin kohti kameliparkkia, jonka ohitimme sivuluisussa aavikon viimeisillä hiekoilla. Asvaltti kiisi allamme kun viilletimme kohti pohjoista. Moottoritiellä oli parhaimmillaan jopa seitsemän kaistaa yhteen suuntaan, ja nopeusrajoitukset olivat voimassa ainoastaan liikennekameroiden kohdalla. Tuntui, että paluumatka sujui paljon menomatkaa nopeammin. Viimeistään siitä tiesi, että retki oli ollut onnistunut, ja kaikki mehut oli annettu. Tosin meillä oli vielä muutama tunti aikaa viettää Dohaan tutustuen ennen paluuta laivalle. Bilal jättikin meidät pyynnöstämme lähelle Souq Waqifin ostosaluetta.
14 comments
Huh aika hurjaa menoa, hyvä ettette päätyneet mereen 🙂 Aavikkoretket on aina kivoja, täytyykin pitää tämä mielessä tulevia Qatarin pysähdyksiä varten.
Kiitos kommentista, Anna!
Mereen päätyminen oli kyllä vähän turhan lähellä. Piti kyllä hetkeksi pysähtyä hengittelemään ennen kuin uskallettiin jatkaa! 😀
Meiltä on tulossa pian toinenkin postaus, jossa on lisää vinkkejä jos on vaikkapa pitempi vaihto Dohassa. Tai miksi ei vaikkapa muutamaksi päiväksikin siellä. Pysy kuulolla!
Heh, huisia menoa tosiaan! Me ei ollakaan koskaan päästy käymään aavikolla, mutta olisi kiva kyllä päästä käymään. Täytyy pitää kohde mielessä, jos joskus Qatarissa tulee käytyä.
Moi Mikko! Kiitos kommentistasi!
Aavikko on kyllä ihan jännä paikka. Aavikkoretkelle kannattaa kyllä lähteä, jos osuu kiinnostava kohdalle. Niitähän toki löytyy muualtakin. Kannattaa valita teema omaan makuun. Vaihtoehtoja löytyy autolla rälläämisestä pulkkamäkeen ja beduiinileireilyyn!
Kuulostaapa seikkailulta! Qatarissa en ole koskaan käynyt, mutta se kiinnostaisi kyllä. Nämä aavikko-ajelut kuulostavat aina hauskalle, mutta pelkään vähän, että tulen huonovointiseksi autossa. Varsinkin jos mennään paljon ylös alas. Muuten aavikko on mielestäni kaunis ja mielenkiintoinen paikka.
Kiitos kommentista, Paula!
Aavikkoretkiä järjestetään onneksi moneen makuun. Samoin myös Dohassa on muutakin nähtävää. Meiltä tulee vielä Dohaan vinkkejä pikapuoliin. Aavikolle kannattaa kyllä lähteä, jos löydät jonkun sopivan retken. 🙂
Ensimmäisellä aavikkosafarilla, taisi olla Abu Dhabista käsin, olimme vielä lievästi innoissammekin aiheesta. Toisella kertaa, juurikin Dohasta, siitä oli jo uutuudenviehätys jossain määrin mennyt, mutta halusimme retkelle kuitenkin, sillä se oli ennen kuin olimme käyneet Saudeissa tai edes tiesimme pääsisimmekö sinne koskaan ja halusimme Qatarin ja Saudi-Arabian välisen salmen rannalle, näkemään edes vilahduksen maasta. Sittemmin samasta syystä kävimme Bahrainissa Causewayllä kääntymässä 🙂
Dohassa hurjimmat nousut annoimme kuskin ajaa ihan itsekseen – me jäimme laaksoon kuvaamaan autoa!
Saudeissakin päädyimme sitten aavikolle, mutta siinä oli aavikkoajelun ympärille rakennettu myös auringonlasku ja illallinen aavikolla, mikä olikin sitten jo vähän erilainen kokemus.
Kiitos kommentista, Pirkko!
Voin uskoa, että aavikko ei jaksa samalla tavalla innostaa montaa kertaa uudelleen. 😀
Aavikolle kannattaa kyllä lähteä, jos tulee mahdollisuus.
Me kävimme varmaan tuolla samalla rannalla Qatarin ja Saudien välissä. Juuri sinne Katri meinasi ajaa autolla. Noita retkiä tosiaan järjestetään moneen eri makuun. Välttämättä ei ole pakko heittäytyä jarruvaijerin varaan henkensä kanssa. Ehkä meilläkin seuraavalla kerralla jotain vähän kesympää… 😉
Varmasti huikee kokemus ja huikeeta päästä myös ihan rattiin noissa maisemissa! 🙂
Kiitos kommentista, Sanna!
Tuo oli kyllä todella mehukas retki! Ajamisesta en osaa sanoa, kun mulle ei tyrkytetty. Ehkä olin riittävän kalpea jo valmiiksi etten näyttänyt tarvitsevan lisää adrenaliinia. Katri kyllä oli tuosta pitkään tohkeissansa. 🙂
Qatarin jutut ovat aina mielenkiintoisia, koska itse en ole siellä koskaan käynyt. Kovasti muistuttaa Dubain aavikkosafarin maisemia!
Kiitos kommentista, Kaisa!
Maisemat on varmaan aika saman kaltaiset minkä tahansa muunkin aavikon kanssa. Ei siellä oikein muuta ole kuin keltaista hiekkaa joka suunnassa horisonttiin saakka. Siksi ei ehkä ainakaan ihan samanlaista retkeä tarvitse enää aavikon suuntaan tehdä. Ehkä vielä joskus jotain muuta.
Meiltä tulee piakkoin artikkeli, jossa on kiinnostavia vinkkejä Dohaan. Kannattaa seurata, jos Qatarissa käynti on kiikarissa!
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen risteily ollut teillä takana ja kaikkea uusia elämyksiä on tullut nähtyä. Hyvä niin, aivan parasta reissaamista!
Kiitos kommentista, Rami!
Tämä on aivan totta, ja kiteyttää hyvin risteilymatkailun parhaat puolet. Ainakin meidän näkökulmasta. Pääsee vaivattomasti siirtymään paikasta seuraavaan ripeällä aikataululla. Joka aamu (ainakin melkein) pysähdytään uudessa satamassa, ehkä kokonaan uudessa maassa, jossa on taas uudet kujeet päivän ohjelmaksi. Illaksi palataan laivalle syömään ja lepäämään seuraavaa päivää varten.
En tiedä pitäisikö risteilyllä osata levätä ja ottaa rennosti, mutta me ollaan ainakin aina ihan poikki risteilyn jälkeen. Hyvällä tavalla! ;-D