Maailman pohjoisin olutpanimo
Suurena oluen ystävänä tutustun mielelläni erilaisiin paikallisiin oluisiin matkoillamme. Tilaisuuden tullen tutustumme myös panimoihin, joissa näitä herkkuja valmistetaan. Oluen valmistuksessa yhdistyy parhaimmillaan ikiaikaiset käsityöperinteet, absoluuttinen makuaisti ja luovuus. Kuin pääsisi mestarikokin maistelumenun ääreen.
Longyearbyenistä löytyy maailman pohjoisin panimo, Svalbard Bryggeri, joten koin melkeinpä velvollisuudekseni varata meille jo hyvissä ajoin etukäteen olut-tasting panimolla. Olisimme toki ymmärtäneet panimon olemassaolon perille päästyämme, mutta tastingiin ei olisi suinkaan välttämättä ollut mahdollista järjestää itseään enää siinä vaiheessa. Kiitokset vinkistä kuuluvatkin La Vida Loca -blogille ja heidän erinomaiselle artikkelilleen Huippuvuorista. Kiitos ja kumarrus!
Panimon perusti vuonna 2014 Robert Johansen, joka oli alunperin kotoisin Lofooteilta. Siellä hän oli toiminut mm. pienkoneen lentäjänä Lofoottien turistilennoilla kymmenen vuoden ajan, perustanut hodaribaarin ja punttisalin sekä sukellusvenefirman, joka kierrätti turisteja tutustumassa Lofoottien merenalaiseen maailmaan.
Hän oli kuitenkin ihastunut Huippuvuoriin ja halusi asua ja elää siellä. Työtä lentäjänä ei tahtonut kuitenkaan löytyä sieltä, joten hän toimi kaivosmiehenä 12 vuoden ajan Mine 3:ssa Longyearbyenissä. Lopulta kuitenkin työpaikka lentäjänä aukeni Lufttransport Svalbardissa, jonka sivussa hän alkoi selvitellä mahdollisuuksia perustaa Longyearbyeniin panimo.
Norjan lainsäädäntö ei tehnyt asiaa mitenkään helpoksi. Sen lisäksi Huippuvuorilla vallitsee vielä aivan omia sääntöjä liittyen alkoholiin. Asukkailla on “viinakortit”, joilla saa ostaa kuukaudessa 2 litraa väkeviä alkoholijuomia ja 24 tölkkiä olutta. Viiniä saa ostaa mielin määrin ja baareissa juotua alkoholia ei säännöstellä. Edellisten lisäksi kaikenlainen alkoholin valmistus oli kokonaan kielletty Huippuvuorilla. Panimon perustaminen ei siis ollut mikään itsestäänselvyys, vaan Johansen joutui todella tekemään töitä saavuttaakseen tämän tavoitteensa.
Hän selvitti asiasta vastuussa olevan päättäjän nimen, ja aloitti eräänlaisen väsytystaistelun saadakseen lain korjattua. Johansen soitti viiden vuoden ja kymmenen kuukauden ajan joka päivä puhelun, jossa pyrki saada asiaa edistettyä, ja lopulta lakia muutettiin ja panimo voitiin perustaa. Tästä muodostuikin panimon slogan:
Maailman pohjoisin olut-tasting
Saavuimme panimolle varmuuden vuoksi hyvissä ajoin. Panimo oli avattu ainoastaan tasting-tilaisuutta varten ja tilaa valmisteltiin, joten emme päässeet vielä sisätiloihin. Ehdimme tutustua puolen tunnin satama-alueeseen, jossa näimme koiravaljakon iltapäivälenkillään ja upean Kronprins Haakon -tutkimusaluksen. Lopulta pääsimme kuitenkin sisään ja havaitsimme suuren huoneen olevan katettu valmiiksi isommallekin ryhmälle. Pian perässämme saapuikin bussilastillinen norjalaisia kanssamme samoin aikein.
Tastingin aluksi meille ilmoitettiin säännöksi se, että viiden minuutin jäähy (ilman eväsjuomaa) seuraa siitä, jos innostuu liiaksi maisteluannosten erinomaisuudesta ja alkaa häiritä muita. Hädin tuskin pystyin tähän, sillä jouduinhan nauttimaan jokaista laatua tupla-annoksen, Katrin tyytyessä ylikansallisen virvoitusjuomayrityksen kola-tuotteeseen. Saimme kenties suomalaisuuttamme anteeksi tämän tastingiin miltei sopimattoman menettelymme.
Panimon erikoisuutena sijaintinsa lisäksi on se, että vettä lukuunottamatta kaikki raaka-aineet on tuotu jostain muualta. Huippuvuorilla ei kasva mitään jäkälää järeämpää. Jo tastingin alku oli lupaava, sillä kaiken ohran kerrottiin tulevan – SUOMESTA! Koin velvollisuudekseni tuulettaa tätä asiaa hieman, mutta sain jäädä rangaistuksetta. Humala tuodaan Tsekistä samoin kuin on oluiden inspiraation lähteenä oleva pils/lager -olut. Kaikkien oluiden valmistuksessa käytetystä vedestä 16% on Bogerbreen-jäätiköltä sulanutta vettä ja on ollut umpijäässä viimeiset 2000 vuotta.
Vuonna 2017 panimon tuotanto oli 170 tuhatta litraa, josta 70% nautittiin Huippuvuorilla. 2000 asukasta siis juo vuosittain keskimäärin 59,5 litraa lähituotettua olutta. Noh, ehkä turistit hieman auttavat siinä hommassa. Loput oluesta kuljetetaan manner-Norjaan ja myytäväksi Norwegian -lentoyhtiön pitkänmatkan lennoilla. Itseasiassa Norwegian-sopimus päättyi 1. lokakuuta, eli noin kuukausi vierailumme jälkeen, ja tämän odotettiin avaavan uusia mahdollisuuksia saada olutta tarjolle myös muiden yhtiöiden valikoimiin.
Kaikki olut pakataan tölkkeihin. Tämä on paitsi pakon sanelemaa, myös hyväksi oluen säilymiselle. Lasipullojen kuljetus edes takaisin, ensin tyhjänä Huippuvuorille ja sitten täytettynä takaisin mantereelle on erittäin kallista ja lisäksi merenkäynnin vuoksi syntyi runsaasti hävikkiä. Oluen säilymisen kannalta tölkki on yksiselitteisesti parempi kuin pullo. Tölkkiin ei vuoda ilmasta happea eikä auringosta valoa, jotka kumpikin pilaavat oluen tehokkaasti.
Eräs Norjan alkoholilain erikoisuus on myös se, että panimo ei saa myydä olutta suoraan ulkomaille, vaan se on kierrätettävä manner-Norjan kautta. Osa Svalbard Bryggerin osakkeista myytiin norjalaiselle Mack-panimolle, jonka kautta olutta saadaan nyt myytyä Norjan ulkopuolelle, esimerkiksi Suomeen! Laki on ollut huippuvuorelaisten kannalta ikävä myös siinä suhteessa, että kaupoissa on saanut myydä korkeintaan 4,7% olutta ja joulun aikaan 7% jouluolutta. Jos paikallinen henkilö halusi nauttia lähipanimonsa IPA-olutta, hänen piti matkustaa manner-Norjaan, ja tuoda itse olutta sieltä takaisin Huippuvuorille. Kuulostaa jotenkin surullisella tavalla tutulta. Johansen kuitenkin soitti jo hyväksi tuttavakseen tulleelle päättäjälle, ja tällä kertaa lakiin saatiin korjaus kertasoitolla vuonna 2018.
Svalbard Bryggerin oluet
Spitsbergen Weissbier 5.5%
Weissbierin määritelmään kuuluu, että käytetystä viljasta vähintään 50% on vehnää. Svalbard Bryggerin Weissbierissä sitä on 60%. Weissbier on myös suodattamatonta ja mukana on runsaammin hiivaa. Henkilökohtaisesti weissbier ei ole omia suosikkejani, joskaan en sitä sitä erityisemmin inhoakaan. Se on usein turhan hiivainen ja makea eikä oikeastaan lainkaan raikas. Huippuvuorten weissbier nimenomaan on raikas poikkeus ja kenties parhaimpia lajinsa edustajia, joita olen koskaan maistanut! Suosittelin tätä olutta myöhemmin illallisella risteilyllä tapaamallemme Carrelille, joka sanoi myös pitävänsä sitä erinomaisena. Arvelen hänen maistelleen useampiakin weissbierejä asustellessaan nykyään etelä-Saksassa.
Spitsbergen Pale Ale 4,7%
Kysessä on panimon myydyin tuote. Lopullisen reseptin kehittäminen on kestänyt yli kolme vuotta, ja myönnettäköön, olut hipoo täydellisyyttä. Itse suurena IPA-fanaatikkona jään usein kaipaamaan Pale Alessa hieman lisää humalien tuomaa kipakkuutta. Tähän on kuitenkin saatu mukaan reippaasti ryhtiä ja keskioluen vahvuiseksi yllättävän tasapainoinen ja maukas kokonaisuus. Hyvin tehty!
Spitsbergen IPA 7%
Oma suosikkini oluttyypeistä on India Pale Ale, tuttavallisemmin IPA. Valmistusmenetelmään kuuluu ns. dry hopping, jossa olueen lisätään käymisen jälkeen humalaa. Tällöin humalasta ei enää irtoa lisää katkeruutta, vaan aromaattisia öljyjä jotka tuovat makuun humalalajikkeesta riippuen esimerkiksi erilaisia hedelmien tai havupuiden aromeita. Nämä aromit haihtuvat keitettäessä, joten niitä ei yleensä ole havaittavissa oluessa, joka on tehty ilman tätä menetelmää.
Dry hoppingista johtuen olut vaatii kypsyäkseen noin neljä kuukautta, jolloin kipakoimmat humalien tuomat makupiikit hieman tasoittuvat. Erityisesti IPA-oluen yhteydessä usein kerrotaan ns. IBU-arvo, joka kertoo oluen kitkeryydestä. IPA:ssa tämä arvo vaihtelee 40:stä aina 120:een, jonka jälkeen ihmisen makuaisti ei pysty havaitsemaan suurempaa kitkeryyttä. Spitsbergen IPA:n IBU-arvo on 51, joka oli varsin sopiva tälle raikkaalle ja helposti nautittavalle oluelle.
Spitsbergen Stout 7%
Vuonna 2017 Spitsbergen Stout valittiin Norjan parhaaksi stoutiksi. Olut on erinomaisen hyvää ja helppoa. Tummat, paksut oluet saattavat helposti tökkiä joillakin samaan tapaan kuin kitkerät IPA:t toisilla. Jälleen Svalbard Bryggeri on onnistunut tekemään oluen, joka ei varmasti jää juomatta genreen vihkiytymättömältäkään, ja toisaalta tuottaa makunautinnon ja tyydytyksen sen ystävillekin.
Alunperin stout ei tarkoittanut tummaa vaan vahvaa olutta. Dublinilainen panimo Guinness alkoi valmistaa tummaa olutta ja yhdisti siihen nimen stout. Guinness kertoi stouttinsa sopivan naisille ja erityisesti imettäville, koska se lisää maidontuotantoa. Ilmeisen toimivan brändäyksen ja markkinoinnin jälkeen stout onkin alkanut tarkoittaa nimenomaan tummaa ja samettista olutta. Nykyään se kelpaa hyvin myös miehille.
Muut oluet
Kaiken kaikkiaan Svalbard Bryggeri valmistaa 12 erilaista olutta. Muuan erikoisuus oli osittain vahingon seurauksena syntynyt Ny Ålesund IPA. Valmistuksen aikana reseptiä seurattiin hieman väärin, mutta olut päätettiin kuitenkin valmistaa loppuun saakka. Tuloksena olikin mukavalla tavalla keveä, hieman vaaleampi IPA, joka otettiin pysyvästi tuotantoon. Kuulemma suurin osa uusista innovaatioista olutmaailmassa syntyy vahingon seurauksena, kun saatetaan hieman nauttia edellisen panokerran hedelmiä. Hutipanot saavat jäädä kertaluonteisiksi ja niistä vaietaan, mutta onnistumisista saamme nauttia me muutkin.
Eräänä jouluna oli panimolla käynyt niin, että pikkujoulujuhlat olivat hieman venähtäneet. Seuraavana päivänä oli kuitenkin määrä panna alulle erä jouluolutta myytäväksi. Huipppuvuorilla laki rajoittaa oluen vahvuuden ylärajaksi 7%. Tämä “kännipano” kuitenkin kypsyi aina 12% saakka ja kaikki 4400 litraa olutta oli heitettävä pois. Harmissaan panijat kuitenkin maistoivat valmista olutta ja totesivat sen olevan kerta kaikkiaan erinomaisen makuista. Saattoi käydä niin, että yksi tynnyri jäi epähuomiossa tuhoamatta ja panimon pikkujouluissa se sitten avattiin. Tästä tynnyristä nautittiin hyvällä halulla ja itse Robert Johansen nautti siitä niin paljon, että tuli hyvään jouluhiprakkaan. Tämän jälkeen hänelle uskallettiin kertoa koko erä jouluolutta oli jouduttu kaatamaan pois, ja tässä oli ainoa tynnyri. Asiasta ei koskaan enää puhuttu sanallakaan, joten ilmeisesti olut oli niin hyvää että virhe oli annettu anteeksi.
Oluen valmistus ääriolosuhteissa
Oluen valmistukseen näin äärimmäisissä olosuhteissa liittyy useita haasteita. Vettä lukuunottamatta kaikki materiaalit pitää kuljettaa mantereelta tai jopa muista maista, kuten jo mainitsin.
Tämän lisäksi oluen valmistuksen tuloksena syntyy itse oluen lisäksi myös mäskiä. Normaalisti se muualla maailmassa helposti maatuu tai sitä voidaan käyttää karjan rehuna. Huippuvuorilla maa on ympäri vuoden jäässä, eikä siellä maadu mikään. Mäskistä voidaan valmistaa leipää tai sitä voidaan käyttää karjan rehuna, mutta Huippuvuorilla ei ole juurikaan kotieläimiä syömässä sellaista määrää mäskiä. Eikä leipomokaan myy kuin ehkä muutaman leivän viikossa.
Tähän saakka mäski on laivattu ja lähetetty takaisin mantereelle, joka ei ole erityisen ympäristöystävällistä. Kyseessä on kuitenkin puhdas luonnontuote, mutta näissä olosuhteissa se on ongelmajätettä. Onneksi ihminen on kekseliäs, ja panimolla oltiin keksitty käyttää mäskiä lämmityksen. Vain kaksi viikkoa ennen käyntiämme oli mäskiä alettu kuivattaa siilossa ja polttaa lämmön tuottamiseksi. Lämpöä käytetään uudelleen oluen valmistuksessa ja ylimääräistä lämpöä käytetään Longyearbyenin talojen lämmitykseen.
Vierailu maailman pohjoisimmassa panimossa osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Oluen ystävälle täältä löytyy todella maukkaita omalla tavallaan erikoisia löytöjä ja sijainnin sekä lainsäädännön tuomat haasteet olivat erittäin kiinnostavia kuulla. Svalbard Bryggeri on hyvin poikkeuksellinen panimo ja suosittelen lämpimästi varaamaan pari tuntia tälle kohteelle, jos Huippuvuoret ovat matkakohteena!
Lue myös
Risteily Huippuvuorille
Sopivat kiikarit mukaan reissuun?
Tutkimusristeily Huippuvuorilla, päivä 1
Aika tuntuu pysähtyneen Huippuvuorten Barentsburgissa
Tutkimusristeily Huippuvuorilla, päivä 2
Näimme Huippuvuorilla miten jäätiköt hupenevat kovaa vauhtia
Tutkimusristeily Huippuvuorilla, päivä 3
Hurtigrutenin M/S Nordstjernen laivaesittely
Huippuvuoret, Longyearbyen
8 comments
Jee, ihana panimopostaus: juuri viikko sitten oltiin tuolla. Ei käyty itse panimoon tutustumassa, mutta tuota weissbieriä tuli maisteltua. Se oli kyllä hyvää. <3 Pitääkin olla silmät tarkkana, mistä samaa löytyisi Suomesta.
Kiitos kommentista, Sini.
Harmi että tämä postaus tuli siis teidän kannaltanne vähän myöhään. Kiva kuitenkin, että ehditte maistaa weissbieriä. Tykkäsin myös itse siitä.
En ole törmännyt Suomessa Svalbard Bryggerin tuotteisiin, mutta ei se ilmeisesti aivan mahdotonta olisi. Laita vinkkiä, jos satut löytämään!
Mielenkiintoinen tarina! 🙂 Tuolla olisi kyllä käytävä jos Huippuvuorille matkaan, vaikken ole juurikaan edes oluen ystävä. Hauska juttu, että viiniä saa juoda kuinka paljon vain. 😀
Kiitos kommentista!
Mukava kuulla, että sain veden herahtamaan kielelle, vai mahtoiko se kutkuttaa vain mieltä. Niin tai näin, panimovierailu oli mielenkiintoisimmasta päästä koskaan kokemistani. Tämä Johansen vaikuttaa todella kaverilta, joka laittaa asiat järjestykseen eikä vain tyydy kohtaloonsa!
Viinin kanssa on selvästi käynyt lainsäätäjillä jonkinlainen muistikatkos tai ajatusvirhe. Tai ehkä viini vain ei kuulunut hyödykkeisiin joita koskaan kuviteltiin Huippuvuorille rahdattavankaan päihdyttäviä määriä. 🙂
Tuo olisikin kiinnostava vierailukohde Huippuvuorilla ja hauska tarina panimon taustalla.
Tähän kiinnitin kuitenkin huomiota: “Dry hoppingista johtuen olut vaatii kypsyäkseen noin neljä kuukautta, jolloin kipakoimmat humalien tuomat makupiikit hieman tasoittuvat.” Tämä ei mielestäni yleisesti ottaen pidä nimittäin paikkaansa, sillä ns. kuivahumaloinnin jälkeen olut pikemminkin pyritään saamaan tarjolle mahdollisimman nopeasti!
Kiitos kommentistasi, Mikko!
Panimo oli tosiaan lajissaan erinomainen vierailupaikka. Tuota dry-hopping hommelia itsekin vähän ihmettelin kirjoittaessani, mutta näin tastingissa kerrottiin. Arvelin että kyseessä olisi niin tymäkkä humalasatsi, että sen pitää vähän pullossa kesyyntyä. Pullosäilytyksessä aromihumalat tosiaan tuppaavat pikemminkin laimentumaan ja häviämään pois ajan saatossa. Voimakkaissa tummissa oluissa taas säilytysaika saattaa tehdä oluelle hyvää, kun nimenomaan tavoitellaan tasapainoisempaa lopputulosta ja pullotettaessa oluessa saattaa maistua alkoholi tai muut maut liikaakin läpi.
Niin tai näin, Svalbard Bryggerin oluet olivat oikein makoisia ja pärjäävät mielestäni hyvin vertailussa useiden tunnetumpien panimoiden rinnalla.
Jos on tehty Suomessa alkoholipolitiikka vaikeaksi, niin ei se ole helpompaa ole kyllä Huippuvuorilla! Olipas kerrassaan mielenkiintoinen juttu, kuten arvata saattaa. Paljon pientä nippelitietoa sulateltavaksi. Ja varmasti yksi Huippuvuorien kohokohdista, oluen ystävälle melkein se Huippu 😀
Kiitos kommentista, Rami!
Noita sääntöjä kuunnellessa tunsi kyllä olonsa jotenkin omituisella tavalla tutuksi ja turvalliseksi. Ehkä jopa hieman vahingoniloiseksi. Huippuvuorilla on saatu aikaan paljon lakiuudistuksia näihin asioihin viime aikoina, joten ehkä alkoholikaamos alkaa pikkuhiljalleen helpottaa.
Tämmöisiä kauhutarinoita muuten kuuntelee paljon mieluummin maittavan oluen äärellä, kuin vaikkapa kaupan tiskillä kellon lyötyä sen verran että kaljat jäi ostamatta.