Tarokon kansallispuisto on yksi yhdeksästä Taiwanin kansallispuistosta. Se on saanut nimensä puiston halkovasta Tarokon rotkosta, jonka rotkon pohjalla virtaava Liwu-joki, on miljoonien vuosien kuluessa kaivertanut kallioon. Taiwan sijaitsee kahden mannerlaatan kohtaamispaikassa ja Tarokon rotko on alkanut muodostua juuri näiden laattojen törmäyspaikkaan syntyneeseen ryppyyn. Rotkon seinämät ovat miltei pystysuorat ja sen eri kohdissa on nähtävissä erilaisten kivimateriaalien kauniita kuviointeja kun kalkkikivi on valtavan paineen alla muuttunut marmoriksi ja eroosio on paljastanut sen esiin. Taroko lienee yksi Taiwanin tunnetuimmista luonnonnähtävyyksistä, eikä suotta.
Alueella oli asunut Taiwanin alkuperäiskansaa eristyksissä muusta maailmasta jo noin 5500 vuotta, kunnes 1600-luvulla Taiwaniin muutti kiinalaisia. Myös eurooppalaisia valloittajia saapui Taiwaniin samoihin aikoihin, mutta alkuperäiskansojen lisäksi väestö on nykyään käytännössä kiinalaislähtöisiä. Lopulta kuitenkin vasta japanilaiset sotilaat toisen maailmasodan aikana pakkosiirsivät alkuperäiskansat vuoristosta sotimisen tieltä rannikolle asumaan ja rakensivat rotkoon edelleen käytössä olevat reitit ja vesijohtoverkoston. Tarokon kansallispuiston halki kulkee siis hyvä tieverkosto ja siellä liikkuukin päivittäin runsaat määrät turisteja busseilla ja henkilöautoilla. Yksin ei siis tarvinnut olla. Viimeistään tässä vaiheessa olimme enemmän kuin tyytyväisiä siitä, että autonvuokraus ei onnistunut ja saavuimme junalla Hualieniin ja jatkoimme yksityisoppaalla sekä hänen autollaan. Oppaamme Jason osasi viedä meidät suoraan kiinnostavimpiin kohteisiin ja huolehti navigoinnin lisäksi pysäköinnistä. Kaiken lisäksi kaikki tämä tuli halvemmaksi kuin parin päivän autonvuokra olisi ollut. Win-win.
Autolla pääsee siis helposti lähimpien kävelyreittien lähtöpisteisiin. Tiet kulkevat aivan seinämien kylkeen louhittuja reittejä pitkin ja jopa auton ikkunasta on huikeat näköalat. Vähän väliä varoitetaan tippuvista kivistä, ja sellaisia näkyykin siellä täällä maassa aivan koko reitillämme. Jason kertoo, että kivet kerätään joka aamu pois ja jokainen näkemämme kivenmurikka on siis tippunut tielle vain muutamien edellisten tuntien aikana!
Tien varrella on eri kokoisia parkkialueita ja pysähdyspaikkoja, joissa kannattaakin jalkautua. Rotkon alueella on myös vaikeampia kävelyreittejä. Niissä on kohtia, joissa tasapainoillaan hyvin kapeaa reunusta pitkin ja pidetään tiukasti kiinni köydestä, joka kulkee polun myötäisesti kallion kyljeä pitkin. Näille reiteille tarvitaan etukäteen ostettu erillinen lupa, eikä sitä meillä ollut. En oikein usko, että ainakaan minusta olisi ollut niille reiteille muutenkaan. Kävelemämme Shakadang Trail -reitti vei ensin kauniin sillan yli kierreportaisiin, josta selvittiin sisulla. Vasta paluumatkalla oli pakko laittaa silmät kiinni tässä kohtaa, kun jalat eivät enää olisi vieneet paria viimeistä kierrosta ylöspäin. Kiitos vaan korkeanpaikankammo.
Päästyämme rappuset alas, reitti oli kuitenkin helppo. Menomatka oli loivaa ylämäkeä ja polkukin oli sen verran leveä, ettei ihan muutamaa paikkaa lukuunottamatta hirvittänyt aivan vietävästi. Hyvä niin, koska maisemat olivat kerta kaikkiaan upeat! Saimme ihastella rotkon vastakkaisen puolen marmorin pehmeitä kaarteita ja upeita punertavia ja tummia sävyjä vaalean keltaisella seinällä. Seinämän omalla puolella, jos ei satuttu olemaan seinämän sisään louhitussa syvennyksessä, kasvoi taas kotosuomesta tuttuja krotoneja, anopinkieliä ja kultaköynnöksiä.
![[Taroko Gorge national park Shakadang Trail]](https://media.netammelat.fi/media/360-teaser-taiwan-taroko-trail.png "Tarokon kansallispuisto, osa 1: Shakadang Trail 12")
Katso video kokonaisuudessaan Virtual Traveller -sivustolta.
Pian tämän jälkeen saavuimme paikkaan, jossa oli muutamia pieniä kojuja kioskeina. Myynnissä oli grillimakkaraa, roselle-teetä ja matkamuistoja. Jasonin ei tarvinnut kovasti yllyttää makkaranmaisteluun. Vuoriston luomupossu ja villinä kasvanut mustapippuri teki täyslihamakkarasta helteisessä rotkossa täydellisen välipalan. Toiseen käteen tarjottiin viidakossa villinä kasvavan jonkinlaisen saniaisen lehti, jota kuului haukata makkaran kaveriksi. Juomaksi nautin mukillisen roselle-teetä, joka maistui voimakkaasti hyvältä, ilmeisesti hibiskukselta. En oikein tunne tätä aihetta. Olipa kyllä oivallinen yhdistelmä. Saniainen oli kuulunut vuosisatoja alkuperäiskansojen päivittäisruokavalioon. Kaupunkilaistuneet ihmiset pitivät sitä köyhien kelvottomana ruokana, eivätkä siihen koskeneet. Kunnes viimeaikojen ilmapiiri tämän kaltaisille perimätietona kulkeville ruokalajeille on ollut suotuisa, ja nyt sitä kerätään ja myydään kalliiseen hintaan kaupunkien luomukaupoissa. Noh, olivathan hummeritkin aikoinaan kelvollista ruokaa vain vangeille. Mene ja tiedä.
Eräässä kohdassa polku laskeutui lähelle rotkon pohjalla virtaavaa jokea, joka oli sillä kohtaa matala pieni puro. Vesi olikin matalalla, koska sadekausi oli pian alkamassa ja oli ollut kuivaa. Jason yllytti meidät puroon kahlaamaan ja vilvottelemaan, ja sen teimmekin mieluusti! Vesi oli kirkasta ja vilpoista ja näimme paljon pieniä kaloja vilistämässä kivikossa. Hengähdystauon jälkeen jatkoimme matkaa ja saimme kuulla, ettei kahlaamaan oikeastaan olisi saanutkaan mennä. Noh, tulipa käytyä. Ilmeisesti paikallisen yksityisoppaan mukana on eri säännöt. Olen kyllä silti sitä mieltä, että kieltoja noudatetaan jos sellaisia on annettu. Tuskin niitä on kiusalla asetettu, vaan tarkoituksena on säästää luontoa turhalta ramppaukselta.
Vaikka polku jatkui pulikointipaikalta eteenpäin, me käännyimme takaisin. Jasonin mukaan siellä ei ollut enää mitään erityistä näkemisen arvoista, vaan oli parempi käyttää aikamme muuhun.
2 comments
Taroko on niin kaunis! <3 Vietin siellä joulukuussa muutaman päivän joen rannalla ja vuorilla patikoiden. Shakadangille en valitettavasti ehtinyt, joten oli kiva päästä kurkkaamaan, miltä siellä näyttää. Tarokon kansallispuisto olisi ehdottomasti ansainnut omalla matkallani enemmänkin aikaa kuin vain kaksi päivää – niin paljon nähtävää siellä olisi.
Kiitos kommentista Suunnaton! Se oli kyllä totta tosiaan upea paikka ja meillekin jäi kaipuu takaisin.