Artikkeli sisältää mainintoja yhteistöistämme vuoden 2023 aikana.

On vuosikoosteen aika. Blogimme on ehtinyt jo seitsemän vuoden ikään ja julkaistessamme ensimmäisen artikkelimme 4.1.2017, otimme tavoitteeksi summata kohokohdat aina synttäripäivän kunniaksi.

Vuosikooste on myös itselle mukava tapa kurkistaa vielä menneeseen vuoteen ja samalla raotamme hieman myös tämän vuoden suunnitelmia sekä tavoitteita.

Lupasimme vuosi sitten julkaista vähintään yhden artikkelin kuukaudessa ja se tavoite on täyttynyt tuplasti, sillä artikkeleita on syntynyt 25 kappaletta vuoden aikana. Pidämme saman tavoitteen tulevalle vuodelle ja vaikuttaa siltä, että juttuja tulee riittämään.

Päätimme vuoden 2022 kuukauden reissuun Etelä-Amerikkaan sekä Antarktikselle, josta saavuimme kotiin juuri vuodenvaihteeksi. Siitä matkasta riitti kirjoitettavaa pitkälle kevääseen, joten emme kiirehtineet uusille matkoille ennen kesää.

Vuoden 2023 aikana vierailimme seitsemässä maassa, joista uusia olivat Ilkalle Espanja sekä Portugali ja molemmille Andorra, Marokko sekä Kanada. Käytyjen valtioiden määrä on Katrilla 52 ja Ilkalla 54.

Matkat vuonna 2023

Espanja, Andorra, Portugali, Marokko ja Gibraltar

Kesäkuussa lensimme Barcelonaan, josta lähdimme autoillen Montserratin kautta kohti Andorraa. Tämä oli meille molemmille ensimmäinen kerta Manner-Espanjassa ja halusimme yhdistää matkalle tunnettuja kaupunkikohteita, hienoja luontoelämyksiä sekä mahdollisimman monta uutta maata.

Tämä onnistuikin täydellisesti ja matkasta tuli todella monipuolinen. Piipahdimme historiallisessa Lissabonissa, josta siirryimme Malagan kautta autoilemaan Andalusiaan. Matkallemme osui upea Castellarin linnamajoitus, josta teimme vierailut Gibraltarille sekä Marokon Tangeriin.

Jatkoimme matkaa helteiseen Sevillaan ja päätimme tämän 17 päivän reissun upeisiin El Torcalin luonnonpuiston maisemiin.

Somero ja Virolahti

Heinäkuussa piipahdimme Matkailutoimittajien Killan pressimatkalla Somerolla ja vierailimme Virolahdella tutustumassa paikallisiin yrittäjiin sekä heidän matkailutarjontaansa. Näistä reissuista tehtyjä TikTok-videoitamme on katsottu huikean paljon.

Tanska ja Färsaaret

Heinäkuun lopulla starttasimme toiselle kesälomareissullemme lähes kolmen viikon automatkalle kohti Tanskaa. Reissun ehdoton kohokohta oli vierailu Färsaarille, jonne lensimme Kööpenhaminasta. Seuraavassa artikkelissamme pääset lukemaan lisää tästä hienosta luontokohteesta.

Tanskassa kiertelimme autolla vielä muutamissa eri kohteissa, joista meille uusi oli perunoistaan tunnettu Samsøn saari. Pysähdyimme muutamaksi yöksi Middelfartiin, jossa Katri kävi kiipeilemässä Lillebælt-sillalla ja loppureissun vietimme hyvien ystäviemme kanssa alpakkafarmilla Fynin saaren eteläosassa sekä Broholmin näyttelyssä.

Tässä vaiheessa kesämme oli mennyt rytmillä kaksi lomaviikkoa, kuusi viikkoa töitä, kaksi lomaviikkoa, kuusi viikkoa töitä. Olimme varanneet vielä yhden loman syksylle ja samalla valmistauduimme Ilkan tuleviin 50-vuotisjuhlallisuuksiin.

Yhdysvallat ja Kanada

Syyskuun lopulla oli aika palata takaisin Amerikkaan neljän vuoden tauon jälkeen. Tämä oli samalla Ilkan synttärimatka ja se oli rakennettu sankarin toiveiden mukaisesti Matkatoimisto Aventuran toimesta, jolle ulkoistimme kaikki reissujärjestelyt.

Matkamme alkoi Chicagosta, johon ihastuimme todella paljon ja haluamme palata sinne varmasti uudelleen. Piipahdimme myös massiivisten hallintorakennusten Washington D.C.:ssä, Torontossa Kanadassa ja päätimme reissun ennestään tuttuun New Yorkiin.

Niin ja synttärisankaria juhlittiin ennen matkaa, sen aikana ja vielä useita kertoja matkan jälkeen. Juhlien kohokohdat, vieraiden terveiset ja tärkeimmät valokuvat tallennettiin kirjaan, joka jää päivänsankarille muistoksi tästä syksystä.

Muut kotimaan matkat

Maaliskuussa Katri kävi Levillä ja kävimme yhdessä yhden yön visiitillä Turussa. Loppuvuodesta vietimme viikonlopun Tampereella Nenäpäivä-hommissa.

Blogimme kuusi luetuinta artikkelia vuonna 2023 olivat:

6.

Historiallisten helmien Virolahti

5.

Lissabon – seitsemän kukkulan kaupunki

4.

Etelämanner – 6. maanosa valloitettu!

3.

14 päivän risteily Antarktikselle

2.

Espanja, Andorra, Portugali ja Marokko – matkan kulut

1.

Sydämellinen Somero – muotia, taidetta ja elämyksiä

Reissusuunnitelmat vuodelle 2023

Alkuvuosi olisi tarkoitus viettää Suomessa, mutta ensimmäinen pidempi reissu on varattuna maaliskuun loppupuolelle. Emme vielä paljasta tarkemmin sen kohdetta sillä matkan suunnitteluun liittyy vielä paljon yksityiskohtia.

Haaveissa siintää myös matka Balkanin alueen maihin, mutta tarkempi reittisuunnitelma ja ajankohta ovat vielä sen osalta avoinna.

Myös safari kiinnostaa edelleen kovasti. Josko tänä vuonna vihdoin?

Lähdemme etsimään inspiraatiota Matkamessuille, jotka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 19.–21.1.2024. Olemme paikalla myös ammattilaispäivänä torstaina. Laita viestiä, jos haluat treffata!

Linkit kanaviimme, joko seuraat meitä näissä?

Instagram

Ne Tammelat -tilillämme jaamme tuoreimmat reissukuulumiset ja myös arjen käänteet. Kohokohdista löydät menneet reissut, reelseistä niiden kohokohdat. Tarinoista löytyy myös treeni- ja ravintojuttuja. Viikottaiset liikuntakoosteet saavat ehdottomasti myös jatkoa.

TikTok

Videoillamme on vuodenvaihteessa ollut jo huikeat 1,6 miljoonaa näyttökertaa ja jatkamme videoiden säännöllistä julkaisua viikottain niin @netammelat-kanavalla kuin Ilkan @ilkkaplays oluen- sekä muiden tuotteiden maisteluun liittyvillä kanavilla.

Facebook

Seuraamalla meitä Facebookissa, pysyt parhaiten kärryillä uusista blogiartikkeleistamme ja kuvajulkaisuistamme.

Youtube

Teemme matkoilta edelleen jonkun verran 360-videoita, joita pääset katsomaan Youtube-kanavaltamme. Videoiden katselu onnistuu parhaiten VR-laseilla, mutta pärjäät hyvin ilmankin ja videot näkyvät niin puhelimella kuin tietokoneella. Tämän autenttisempaa kuvaa et matkakohteista löydä, sillä 360-videoilta pysty piilottamaan mitään.

Google Local Guides

Olemme olleet jo vuosia mukana tuottamassa sisältöä Google Mapsiin ja kuviamme on katsottu siellä yli kaksi miljoonaa kertaa.

Mahtavaa matkailuvuotta 2024!

Synttäriartikkelit aiemmilta vuosilta

Ne Tammelat Lissabonissa

Ne Tammelat 7 vuotta!

Ne Tammelat -blogi täytti 7 vuotta!
Mukana vuoden 2023 matkat, luetuimmat artikkelit ja tulevia suunnitelmia. Kiitos, kun seuraat meitä! ❤️

Ne Tammelat 6 vuotta - Antarktis

Ne Tammelat 6 vuotta!

Ne Tammelat matkablogi täytti 6 vuotta!
Tähän mennessä olemme käyneet lähes 50 maassa ja kuudella eri mantereella.

Ne Tammelat 5 vuotta

Ne Tammelat 5 vuotta!

Blogin 5-vuotisjuhlien kunniaksi on aika summata viime vuoden reissut sekä luetuimmat artikkelit.

Kiitos, kun seuraat meitä! ❤️

Ne Tammelat lammas

Ne Tammelat 4 vuotta!

Ne Tammelat -blogi täytti 4 vuotta. Esittelemme viime vuoden kiinnostavimmat artikkelimme sekä alkavan vuoden tavoitteemme.

Kiitos, että seuraat meitä! 🙂

3-vuotta

Ne Tammelat 3 vuotta!

Ne Tammelat -blogi täytti 3 vuotta. Esittelemme viime vuoden kiinnostavimmat artikkelimme sekä alkavan vuoden tavoitteemme.

Kiitos, että seuraat meitä! 🙂